- Onko valtuutetuilla valtaa ratkaista Töyrynummen päiväkoti Himmelin väistötilaongelmaa, että homepäiväkodin lapsille ja hoitajille saataisiin vielä tänä vuonna terveellinen evakkotila?
- Onko Helsingille edullisempaa antaa verovaroin rakennettujen tilojen rapistua purkukuntoon ja korvata ne uudella vai olisiko taloudellisempaa pitää rakennus ehjänä?
- Kuka vastaa tilojen kunnossapidosta? Nyt vaikuttaa, ettei kukaan. Onko näin?
Alviina Alametsä, 26, Puistola. Vihr. Kaupunginvaltuutettu, Helsingin tasa-arvotoimikunnan pj, kaupungin tarkastuslautakunnan jäsen ja HSL:n hallituksen jäsen. Mielenterveyspoolin hankepäällikkö.
- Henkilökohtaisesti ajattelen, että ehdottomasti tämä täytyy ratkaista. Tällaiset ongelmat ovat Helsingissä aivan liian yleisiä.
- Olisi ehdottomasti edullisempaa rakentaa heti alusta alkaen kestävästi. Toiseksi paras vaihtoehto on korjata ajan mittaan. Mutta ennaltaehkäisy olisi tässäkin keskeistä.
- Vastuu on sekä kasvatuksen ja koulutuksen että kaupunkiympäristön toimialalla. Lisäksi koko valtuuston vastuulla on resursoida korjauksia ja varmistaa, että Helsingissä rakennetaan laatu edellä – etenkin kun kyse on lasten terveydestä ja tulevaisuudesta.
Mari Rantanen, 43, Tapaninkylä. Ps. Kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen varajäsen, sosiaali- ja terveyslautakunta, maakuntavaltuutettu. Kansanedustaja.
- Kaupungin strategian mukaan ”Helsingissä lapsilla ja nuorilla on turvalliset ja terveelliset oppimisympäristöt”. Tässäkään näin ei ole. Vastuu on yksiselitteisesti kaupunkiympäristön toimialalla, ja kehottaisin apulaispormestaria ja kaupunkiympäristön toimialajohtajaa ratkaisemaan tilanne heti. Kaupungin pitäisi keskustella, että miten rakennuskanta pidetään kunnossa. Valta tuo aina vastuun, niin virkamiehille kuin poliitikoillekin. Mikäli asia ei ratkea ripeästi kaupunkiympäristössä, on valtuutettujen yhteistuumin vaadittava toimia.
- Eivät rakennukset ole kertakäyttöisiä. Hyvin huolletut rakennukset kestävät pidempään. Nyt on ongelma, että huolto ja korjaaminen tahtovat unohtua. Kestävän kehityksen kannalta on asiallisempaa pyrkiä aikaa kestäviin rakennuksiin.
- Kaupungin tiloista vastaa kaupunki ja kaupungin sisällä kaupunkiympäristön toimiala. Nyt olisi toimialan hyvä näyttää vastuunsa ja ryhtyä ripeisiin toimiin.
Kauko Koskinen, 79, Tapaninvainio. Kok. Kaupunginvaltuutettu, tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja, teatterisäätiön hallituksen puheenjohtaja. Toimitusjohtaja, LKV.
- Kaupunginvaltuusto tekee päätökset kaupunginhallituksen esitysten pohjalta. Jos kaupunginhallitus tuo tällaisen ratkaisuehdotuksen kaupunginvaltuustolle, kaupunginvaltuusto hyväksynee sen varmasti yksimielisesti.
- Verovaroin ja muillakin varoilla rakennetut tilat tulee pitää kunnossa. Tarvittavat peruskunnostukset tulee tehdä määrävälein
- Käsittääkseni tilojen kunnossapitovastuu on kaupunkiympäristötoimialalla. Toimialan päällikkö on Mikko Aho, jonka alaisuudessa toimialalla työskentelee noin 1 700 henkilöä. Rakennukset ja yleiset alueet päällikkö on tekninen johtaja Jaakko Stauffer ja rakennusten ylläpidosta vastaa Hannu Seppälä. Väkeä tuntuu olevan runsaasti ja rahakaan ei kaupungilta puutu. Ei voi muuta kuin ihmetellä toimialan saamattomuutta tässä asiassa.
Alueen poliitikot vastaavat myös lukijoiden kysymyksiin. Laita niitä sähköpostitse pirjo.pihlajamaa@lahitieto.fi tai tekstiviestillä 045 3489 373.