Himmelin kunto hirvittää vanhempia

Himmelin vanhempia
Himmelissä lapsiaan pitävät vanhemmat kokoontuivat keskustelemaan kriittisestä tilanteesta. Ne jotka pystyivät, aikoivat vähentää lasten päiväkodissa oloa. Kuvat Pirjo Pihlajamaa

Päiväkoti Himmeli kuuluu niiden lukuisten julkisten tilojen joukkoon, joissa on sisäilmaongelmia. Himmeli on jo niin kurjassa kunnossa, että tilat viimeksi tutkinut konsultti suosittelee rakennuksen purkamista. Tilanteen vakavuus tuli vanhemmille täytenä yllätyksenä.

-En voi ymmärtää, että he eivät ole välittäneet. Tutkimuksen mukaan tiloissa altistuu terveyshaitalle erittäin todennäköisesti. Tämä on täysin leväperäistä, sanoo Himmelin vanhempaintoimikuntaan kuuluva Katariina Huurtola.

Elokuun lopulla joukko päiväkoti Himmelin lasten vanhempia kokoontui Tapanilassa keskustelemaan monia perheitä shokeeranneesta tuoreesta uutisesta, että päiväkoti on purkukunnossa.

Huurtolan ja monen muun perheen jälkikasvu on oireillut päiväkodissa, mutta yskimistä, niiskuttelua, astmakohtauksia, kuumetta ja muuta ei ole voinut todistettavasti laittaa rakennuksen piikkiin, sillä taudithan liikkuvat päiväkodeissa muutenkin sukkelaan.
Osa on kyllä epäillyt sisäilman puhtautta, jos lapsi on oireillut vain päiväkodissa.

-Ei meille enää edes ilmoiteta, jos lapsi yskii, yksi äideistä toteaa.

Helsingin kaupungin kiinteistötoimessa ja päiväkotitoimessa on tiedetty rakennuksen ongelmista jo vuosia. Lasten lisäksi myös työntekijät ovat sairastelleet. Taloa on tutkittu paljon.

Kuluneena kesänä tutkittiin jälleen. Tuomio oli, että korjaus olisi niin kallista, että rakennus on parempi purkaa. Sädesieni sekä muut homesienet jylläävät. Sisäilmaa pilaavat rakenteissa olevat mikrobit ja eristevillojen epäpuhtaudet.

Mitään tutkimustuloksia ei ole annettu vanhempien tietoon ennen elokuuta. Julkistetut raportit päiväkodin kunnosta kertovat, että tilanne on pahentunut vuosi vuodelta.

Rakennusvirheitä riittää, ylläpitokorjauksia on sivuutettu ja vesivahinkoja kirjattu vuosille 2006, 2011 ja 2013. Viimeisintä alettiin tutkia tarkemmin vasta yli puoli vuotta tapahtuneen jälkeen. Kattovuotoja alettiin tutkia loppuvuonna 2015.

Vanhemmille ei ole kerrottu, mitä korjauksia kiinteistössä on tehty. Kiinteistötoimen vanhoista päätösasiakirjoista löytyy tieto, jonka mukaan kaupungin budjetista on vuonna 2014 varattu pihan asfalttikorjauksien ja märkätilaeteisen rakentamiseen 252 000 euroa. Siitä yksityiselle urakoitsijalle on maksettu noin 148 000 euroa. Toisessa päätöksessä kiinteistöviraston tilakeskus ilmoittaa veloittavansa päiväkodilta 210 000 euron urakan kera kolmen prosentin koron nostamalla lokakuusta 2014 alkaen 11 794,85 euron kuukausivuokraa 3771,74 eurolla viiden vuoden ajan.

Nyt ollaan tilanteessa, että tilakeskus aikoo sijoittaa päiväkodin väistötiloihin. Paviljongille etsitään paikkaa. Osoite saattaa olla Seulastentie Suutarilan ala-asteen vieressä.

Päiväkotiin on tuotu ilmanpuhdistimia. Lisäksi sisätilat on ylipaineistettu ja ryömintätila alipaineistettu. Näin pyritään estämään epäpuhtauksien tulo hengitysilmaan.

Yli- ja alipaineistuksista löytyy tiedote myös maaliskuulta 2017, jolloin rakennuksesta kerrottiin löytyneen mikrobivaurioita. Paineistuksista ei vain ole ollut hyötyä, koska kiinteistön automatiikka on sulkenut ilmanvaihtojärjestelmän illaksi ja viikonlopuiksi. Kukaan ei ole säätänyt automatiikkaa uudelleen ennen kuin nyt.

Töyrynummen Olkilyhteentiellä olevan päiväkoti Himmelin pihalle tuleva maallikkokin näkee, että 30-vuotiasta rakennusta on pahasti laiminlyöty. Yhdellä pitkällä sivulla kasvaa vehreä pensas aivan kiinni seinässä. Kulman takana syöksytorvi ohjaa vettä sokkeliin. Ikkunapeltien ja puuverhoilun välissä on rakoja, ikkunapuitteita ei ole. Ulkoseinissä on lahon aiheuttamia reikiä. Seinälaudoitus on paikoin mutkalla. Yksi lauta repsottaa rujosti irti, ja olisi helppo korjata, mutta sitä ei ole saatu aikaiseksi. Enää se ei kannata.

Pirjo Pihlajamaa

Irronnut lauta.