
Helsingin kaupungin tuore kuntoporrasohjelma sisältää peräti yhdeksät uudet kuntoportaat eri puolille Helsinkiä. Kolmen osoitteena on Koillis-Helsinki. Paikat ovat Alppikylänhuippu, Pihlajisto ja Suutarila.
Asukkaiden toiveet ja paikallisten valtuutettujen aloitteet saada Koillis-Helsinkiin kuntoportaita on huomioitu. Kaupunkiympäristötoimialan julkaiseman suunnitelman mukaan portaita voisi rakentaa kahdessa eri vaiheessa.
Alppikylänhuippu on mukana ensimmäisen vaiheen kohteissa, jotka on aikataulutettu vuosille 2020 – 2025. Suurmetsäntien ja Tattariharjuntien kulmaan jäävän pulkkamäen viereen on merkitty liki 80 metrin pituiset portaat. Paikkaa perustellaan muun muassa sillä, että lähivirkistyspalveluita tarvitaan Malmin lentokentälle tulevan asutuksen vuoksi.
Muut ykkösvaiheen rappuspaikat ovat Myllypuron Alakivenpuisto, Lauttasaari ja Olympiastadionin laidalla oleva Mäntymäki. Lisäksi ensimmäisessä vaiheessa on tarkoitus korjata vanhat Herttoniemen ja Malminkartanonhuipun kuntoportaat.
Toisessa vaiheessa vuosina 2026 – 2030 on ajatuksena toteuttaa Pihlajiston, Suutarilan, Yliskylän Ilomäenpuiston, Talinhuipun ja Vuosaaren Vanttikallion kuntoportaat.
Pihlajiston portaille on katseltu kohtaa Savelanpuistosta, joka tulisi Pyynikintieltä alas nuorisopuistoon mukaillen nykyistä hiekkatietä. Portaat voisivat olla sata metriä pitkät ja korkeusero alhaalta ylös voisi olla 25 metriä.
Suutarilaan kaavaillut alle 80 metrin pituiset portaat tulisivat Alppikylänhuipun tavoin täyttömäelle. Paikka löytyy Vaskipellontien itäpuolelta.
Kaupunkiympäristölautakunta on jo hyväksynyt Helsingin kuntoporrasohjelman 2020-2030. Kuntoportaita niistä tehtyine aloitteineen käsitellään myöhemmin vielä kaupunginvaltuustossa.
Pirjo Pihlajamaa