
Vuonna 2015 uuden asemakaavan saaneen Siltalanpuiston reunamat ovat olleet jo pitkään yhtä rakennusmaata. Kaikkia rakennuskohteita ei ole kuitenkaan vielä aloitettu. Tontinvaraustilanne elää yhä. Uusin muutos koskee tonttia Peltokyläntien varressa.
Alun alkaen kaupunginhallitus varasti tontin jo marraskuussa 2015 Arto Bryggaren uudelle yhtiölle JAJA-asunnot Oy. Helsingin kaupungin tonttipäällikön tuoreella päätöksellä kyseinen tontti on kuitenkin varattu Lehto Asunnot Oy:lle vuoden 2020 loppuun asti.
Bryggaren visioissa Peltokyläntien tontille piti tulla opiskelija-asuntoja urheileville nuorille. Bryggare on itsekin urheilija, joka on edustanut Suomea monissa aitajuoksun arvokisoissa. Hän on toiminut myös kansanedustajana pariin otteeseen sekä Helsingissä kaupunginvaltuutettuna demarien riveissä vuoteen 2012 asti.
Kaupunginhallitus piti Bryggaren yrityksen kohdalla hyvänä asiana sitä, että opiskelija-asuntomarkkinoille tulee uusi toimija, koska niitä on alalla niin vähän.
Tontti ehti olla varattuna JAJA-asunnoille vuoden 2018 loppuun asti. Varauksen loppumetreillä kuitenkin selkeni, että nyttemmin EU-Sijoituskiinteistöt OY -nimellä toimiva yhtiö ei ole Aran nimeämä yleishyödyllinen yhteisö, joten se ei voi toteuttaa pitkän korkotuen asuntotuotantoa, johon tontti on varattu. Siksi varaus piti purkaa ja tontti laitettiin uudelleen hakuun helmikuussa 2019.
Tontti oli haluttu ja sitä haki kymmenen eri rakennusalan yritystä. Kaupungin asuntorakennustiimi piti niistä monia varteenotettavina, mutta päätyi Lehtoon sillä perusteella, että se on iso ja kokenut toimija, jolla on hyvät edellytykset toteuttaa asuinkohde.
Reilun parin tuhannen neliömetrin tontille voi rakentaa asuntoja tuhannen neliömetrin edestä. Lehto suunnittelee tontille 12 perheasuntoa, jotka tulevat myyntiin hitas-ehdoin.
Lehto-konserni on ollut viime viikkoina paljon talouslehtien otsikoissa ensimmäisen vuosipuoliskon huonon tuloskunnon vuoksi. Lehdon osake ei ole ollut kovin haluttu, ja osakkeen arvo on laskenut reippaasti.
Pirjo Pihlajamaa