Etusivu Kolumnit Malmin tornista 29

Malmin tornista 29

Ilmallinen Helsinki

Helsinki kertoo strategiassaan merellisyyden kuuluvan kaupungin olemukseen. Samalla tunnustetaan, ettei tuota matkailuvalttia ole riittävästi hyödynnetty. Mitä jos merellisyyden lisäksi kaupungin vahvuus olisi myös ilma?

Kesäkuun 27. päivänä suuri joukko ihmisiä kokoontui Helsingin vanhan kauppahallin laiturille. Purjehtija Tapio Lehtinen palasi kotiin uskomattoman suorituksen jälkeen. Hän oli kiertänyt maapallon käymättä välillä lainkaan maissa. Pormestari Jan Vapaavuori ylisti saavutusta ja korosti kiitospuheessaan, kuinka tärkeä meri on Helsingille. Se yhdistää meidät muuhun maailmaan.

Sama voidaan sanoa ilmasta. Helsingin kansainvälisyys ja matkailuelinkeino lepäävät vahvasti lentoliikenteen varassa. Kiristyvät ympäristönormit tulevat kuitenkin heijastumaan väistämättä lentämiseen ja vaikuttamaan liikkumiseen. Lentäminen tuskin loppuu, mutta se tulee muuttumaan. Yksi todennäköinen muutos on lyhyempien matkojen lentäminen sähkön voimalla ja kevyemmän ilmailun kasvaminen.

Maapallon pysähtymättä kiertänyt Tapio Lehtinen on yksi suomalaisista purjehduspioneereista. Hänen kaltaisiaan löytyy myös suomalaisen ilmailun piiristä. Tässä maassa on vanhastaan ollut vahvaa ilmailukiinnostusta ja uskallusta lähteä tuntemattomille taivaille.

Merellinen Helsinki voisi olla myös ilmailullinen Helsinki.  Sähköinen ilmailu lisääntyy maailmalla voimakkaasti ja tarjoaa mahdollisuuksia vaativaan kehitys- ja tutkimustyöhön. Uusi tekniikka voi mahdollistaa nopeat ja ekologiset yhteydet meren ylitse Euroopan mantereelle. Helsingin merellistä sijaintia ja kauneutta voi tulevaisuudessa välittää turisteille ilmasta käsin. Tämä kaikki vaatii kuitenkin toimivan yleisilmailukentän.

Käytännössä jokaisella Euroopan metropolilla on oma kansainvälinen yleisilmailukenttänsä. Niissä pääkaupungeissa, joissa sellaista ei ole – vaikkapa Tallinna tai Albanian Tirana – pääkenttä palvelee myös pienkoneliikennettä. Helsinki-Vantaalle ei kevyempiä koneita toivoteta tervetulleiksi.

Malmin kansainvälisen lentokentän lopettamista ajavien on hyvä muistaa vanha sanonta: Kilometri maantietä ei vie mihinkään, kilometri kiitotietä vie kaikkialle. Meren takana olevalle ja meren ympäröimälle pääkaupungille ilmaelementti on tärkeä. Kun seuraava kaupunginvaltuusto laatii oman strategiansa vuonna 2021, voitaisiinko siinä tunnustaa että meren lisäksi myös ilma ja ilmatie ovat Helsingin vahvuustekijöitä?

Raine Haikarainen