Pukinmäen Taidekouluilla on jo 12 vuoden ajan ollut lasten kesäteatteriesityksiä Mustasaaressa. Tänä vuonna Mustasaaren kesäteatterin lavalla heräävät henkiin ikivihreät hölmöläistarinat.
Hölmöläistarinoita tiedetään kerrotun jo 1800-luvulla. Tarinoiden jutun juurena on aina jonkin ongelman ratkaiseminen, jossa hölmöläiset tarttuvat tomerasti toimeen ilman turhia tuumailuja. Useimmiten ei niin kovin hyvin tuloksin.
Taidekoululaisten esityksessä uidaan ruispellossa, kaadetaan karhuja ja niiden lomassa hölmöläiset yrittävät ratkaista keskinäistä paremmuuttaan limpunsyöntikisassa.
Rooleissa nähdään 8–14-vuotiaita esiintyjiä, jotka ovat harjoitelleet näytelmää tiiviisti tammikuusta lähtien. Ukko- ja akkarooleja on lähdetty työstämään drag king –hahmoihin erikoistuneen näyttelijä Kristiina Puukon vetämissä työpajoissa.
Ensimmäistä kertaa mukana olevan 14-vuotiaan Elma Rantasen roolihahmo on keski-ikää lähestyvää Tenho-Vilho. Roolin esittämistä hän on oppinut ihmisiä tarkkailemalla ja laittamalla havaintojansa käytäntöön harjoituksissa. -Erilaiset asennot, erityisesti käsien asennot ovat miehen esittämisessä olennaisia, Rantanen pohtii.
Kaikki esiintyjät ovat miettineet omille hölmöläishahmolleen erilaiset luonteet. -Pena on symppiskaveri, joka yrittää päteä, etenkin akkojen silmissä, kuvailee Maija Mattelmäki omaa roolihahmoaan. Vilma Lahtisen vanhempi herra Kirmo taas on hölmöläisille epätyypillisesti vihainen riidanhaluinen pessimisti. Shahad Hassan Ustan esittämä Taltinia puolestaan on kylän vanhin rouva, joka on luonteeltaan itserakas täydellisyyden tavoittelija
Esityksen ohjauksesta vastaavat Anu Myllyniemi ja Sanni Sarlin.
-Luvassa on esitys, joka on vahvasti kiinni tässä ajassa. Mukana on vanhoja tuttuja hölmöläistarinoita, mutta myös ihan uusia. Olemme pohtineet aika paljon sukupuoliroolien stereotypioita ja sitä myötä hölmöläistarinoihin on avautunut ihan uusia tasoja, Myllyniemi kertoo.
Näyttämöllä tullaan näkemään myös paljon sirkusta, jonka ohjauksesta vastaa Sarlin. Esimerkiksi klassinen Hölmölän akkojen ruispellossa uinti toteutetaan vauhdikkaana trampoliininumerona.
Hölmöläisiä -esitys saa ensi-iltansa 26.6. Hölmöläisheimo haluaa toivottaa katsomoon tervetulleeksi koko suvun vauvasta vaariin.
Teija Loponen
Esitykset:
- ke 26.6. klo 18.30 ensi-ilta
- to 27.6.
- la 29.6.
- su 30.6.
- ti 2.7.
- ke 3.7.
- to 4.7. ja
- la 6.7. klo 13
- sekä su 7.7. klo 13 ja 15.
- Kesto noin 45 min. Liput: 5 e, alle 2 v. ilmaiseksi. Maksu käteisellä.
Mustasaaren toimintakeskukseen on lauttayhteys Taivallahdesta.
Katsomo on katettu. Ikäsuositus: yli 2 v ja koko perhe.