Etusivu Pääkirjoitus Tänään juhlitaan

Tänään juhlitaan

teija loponen

Tänään keskiviikkona kotikaupunkimme Helsinki viettää syntymäpäiväänsä. Vuonna 1550 Vantaanjoen suulle perustettu kaupunki siirrettiin nykyiselle paikallaan vuonna 1640. Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungin viran se sai vuonna 1812 ja Suomen pääkaupungiksi Helsinki nimettiin 1917. Historiaa siis löytyy. Tänään ei kuitenkaan eletä menneissä, vaan Helsinki-päivää vietetään asukkaiden kanssa juhlien, erilaisin tapahtumin niin kaupungin keskustassa kuin esikaupunkialueillakin. Täällä Koillisessa ohjelmaa on ollut aamusta lähtien ja se jatkuu Satakielikierroksella aina torstain ensimmäiselle tunnille saakka. Ja hyvääkin voi Helsinki-päivänä tehdä viemällä vaikkapa Malmin pelastusasemalle yhden siistin pehmolelun. Sen palomiehet antavat eteenpäin jollekulle tulipaloperheen lapselle lohdukkeeksi.

Tapanilassa juhlat jatkuvat torstaina, jolloin riemuitaan asukkaiden kunnostaman Stebupuiston avajaisissa viettäen siellä yhteistä toiminnallista iltaa. Kaupunki on antanut Tapanila-Seuralle luvan tehdä hoitamattomaan puistometsään toivomiaan muutoksia, karsia puita ja ryteikköjä, pystyttää ilmoitustaulun ja viljelylaatikoita sekä maalata puiston kupeessa sijaitsevan muuntamon lasten kanssa viihtyisämmän näköiseksi. Kaupungin toimesta on puistoon tuotu toivottuja isoja stebuja istumakiviksi sekä jätetty kaadetuista puista runkoja lasten seikkailuradoiksi. Nyt on aika juhlia aikaansaannoksia.

Kesän edetessä useammassa päiväkodissa tyhjennetään nurkkia tavaroista, sillä rakennukset ovat tulleet käyttöikänsä päähän. Samanaikaisesti väliaikaisia paviljonkeja viimeistellään kovaa vauhtia, jotta ne olisivat heti lomakauden jälkeen käyttövalmiina lasten tulla. Tätä työtä tehdään muun muassa Pihlajamäessä, Tapaninkylässä ja Ala-Malmilla. Rakennusrintamalla tapahtuu muutenkin paljon, kaupungilla on meneillään useita kaavasuunnitelmia erityisesti Malmin alueella.

Päätoimittaja Teija Loponen