Vuonna 1989 perustettu, nyt kolmekymppinen puistolalaisseura on kasvanut yhdeksi maan suurimmista ja menestyneimmistä juniorilentopalloseuroista.
Puma voitti kauden aikana peräti kuusi aluemestaruutta etelän alueella. Kullan nappaisivat A-, B-, C- ja D-tytöt sekä B- ja D-pojat. Hopeaa voittivat E-tytöt ja -pojat. Pronssille ylsivät C-pojat sekä D- ja E-tyttöjen toiset joukkueet. Seura sai 11 mitalia.
Isommat juniorit pelaavat valtakunnallista sarjaa. SM-finaaleihin selvisivät C-tytöt ja -pojat.
Puma säilytti naisten ykkössarjassa sarjapaikan. Kotipelit pelattiin nyt ensimmäistä kertaa Puistolan urheilutalolla ja yleisö riitti kivasti. Uuteen kauteen lähdetään uusin valmentajavoimin. Valmentajana toimivat Gina Rask ja Virginie de Carne.
PuMa pelasi B-poikien joukkueella miesten aluesarjaa sekä nuorten naisten harrastajajoukkueella Viking Line CUP:a. Puhtaasti harrastajaryhmiä olivat lentopallokoulu ja tyttöjen harrastusryhmä.
Maajoukkueleireille eteni Iida Mentula U16-tytöissä, ja Sara Sinisalo valittiin U18-tytöissä beachissä edustajaksi Euroopan mestaruuskisoihin.
Mennyttä kautta juhlittiin Puistolan auditoriossa. Puheenjohtaja Jouni Lind kiitti seuran toimijoita, valmentajia ja huoltajia. Lentopalloliiton uusi toimitusjohtaja Seppo Siika-aho toi juhlaan liiton terveiset.
Puman hyvää kehitystä siivittivät omalla roolillaan Jyrki Nurmisen fysiikkavalmennus, Ari Paloniemen työ opetusministeriön tukemassa Meidän valkku -seurakehityshankkeessa sekä Virginie de Carnen leiritykset eri ikäluokille.
Keväällä tehdyssä tyytyväisyyskyselyssä seura sai huippuarvosanat. Uuteen kauteen PuMa perustaa kilpatason akatemiaryhmät, joissa panostetaan hyvään fysiikkaharjoitteluun, leiritoimintaan sekä yksilötason kehittämiseen. Kilparyhmät ovat jo aloittaneet peruskuntokauden harjoittelun. Lajia vaihtaville 12-15-vuotiaille pojille perustetaan oma aloitusryhmä. 10-13-vuotiaille tytöille tällainen ryhmä on jo olemassa.
Seura palkitsi juhlassa kauden toimijat ja tsempparipelaajat.
Kauden seuratoimijaksi valittiin Ville Yliranta, joka on seuran todellinen monitoimimies, valmentaja, Dj ja kuuluttaja. Kauden juniorivalmentajaksi nousi erinomaista perustyötä valmennuksessa tekevä Esa Männistö. Ansiomerkit myönnettiin Juha Laurilalle, Ville Ylirannalle, Tiina Heikkiselle, Sauli Ronkaiselle ja Kyösti Kekkoselle.
Kauden tyttöpelaajaksi valittiin Anni Henell ja poikapelaajaksi Niko Subotic, molemmat pistemestareita alue SM-kisoissa ja omien joukkueidensa kantavia voimia. Subotic on jo maajoukkuekuvioissa mukana.
Tsemppareina palkittiin F-junioreista Sanni Uotila, E-tytöt Delfiinit Katariinan Huopalainen, E-tytöt Tiikerit Sanni Björkroth, Ep Super 1 Elias Ketola, Ep Super 2 Edwin Nurminen, E-tytöt Lila Onerva Loijas, E-tytöt Pink Ella Koskinen, E-tytöt Yellow Minttu Konttinen, E-pojat Pro Bruno Kerman, E-pojat Henri Koski, D-tytöt Spark Aida Borgman, D-tytöt Space Ilba Gashi, C3-tytöt Nea Subotic, D-tytöt Flame Marina Kerman, D-tytöt Flash Milla Röytiö, D-tytöt LPK Elina Peltomaa, D-pojat King Alex Novitsky, D-pojat Rangers Ivan Kabanov, D-pojat Titans, Nikolas Vuorio, C1-tytöt Noora Kortelainen, C2-tytöt Annika Kärkkäinen, C1-pojat Paavo Tuononen, C2-pojat Eelis Kauppi, B1-tytöt Sara Sinisalo, B2-tytöt Nea Lindstedt, B-pojat Petri Hannola ja A-tytöt Jatta Saarinen.
Kausi päättyy kesäkuun alussa Rovaniemellä pelattavaan Power CUP -turnaukseen, jossa pelataan yli 300 kentällä, 8000 pelaajan voimin. PuMa osallistuu turnaukseen yli 20 joukkueella.
Ensi kauden harjoittelu on jo alkanut porrastreeneillä ja ulkofysiikkatreeneillä sekä joukkueiden lajitreeneillä. Ryhmäkuvaukset löytyvät PuMan sivuilta www.puma-volley.fi
PuMan 30 -vuotishistoriasta on tehty video, joka on katsottavissa PuMan sivuilla.
Jouni Lind