Lapset lapioivat laastia sydämeen

Kaikki halukkaat saivat jättää kädenjälkensä Jakomäen sydämeen. KUVA PIRJO PIHLAJAMAA

Jakomäen sydämen eli tulevan palvelurakennuksen peruskiven muurauksessa ei kärsitty työvoimapulaa. Paikalla oli kaikkiaan noin 700 lasta ja aikuista päiväkoti Naavasta ja Kotilosta, leikkipuisto Jakomäestä sekä Jakomäen peruskoulusta ja nuorisotalosta.

Ennen kuin päästiin tositoimiin, kuunneltiin sydämellisiä puheita ja taas puheita.

-Sauli Niinistön ja Jan Vapaavuoren aikana muurattiin tälle paikalle Jakomäen sydämen uusi peruskivi, kuvailee tilannetta apulaispormestari Anni Sinnemäki.

Sitten ilmoille kajahtaa fanfaari, jonka saattelemana peruskiven pohjimmaiseksi lasketaan lieriö. Sen sisällä on perustamiskirja sekä läsnäolijoiden tuomia onnea tuottavia esineitä kuten saippuakuplia.

-Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku, lausuu Sinnemäki muurausvuorollaan edellisen tavoin.

Kun rakentaja-NCC:nkin edustajat ovat saaneet upottaa hiekkalaatikkoleikeistä tutun näköisen muovilapion sementtilaastiin, pääsevät lapset jatkamaan.

-Täällä muurauksessa kestää kyllä kauan, kun tuolla pikkulapiolla ottaa, arvioi muurausjonoa katseleva koulupoika kaverilleen.

Itse palvelurakennuksen työmaa on jo pitkällä. Vanhan purku tapahtui marraskuussa, sitten alkoi maaperän louhinta ja paalutus.
Tämän vuoden aikana Huokotiellä on ehditty valaa anturaa, asentaa putkia, täyttää ryömintätiloja sepelillä, kaivaa salaojia, laittaa ontelolaattoja, pystyttää elementtejä, tehdä väestönsuojia ja koota ensimmäisen ja toisen kerroksen elementtiseiniä.

Vuonna 2020 valmistuvaan rakennukseen sijoittuvat Jakomäen nuorisotalo, Jakomäen peruskoulu, Jakomäen uimahalli, leikkipuisto Jakomäki, päiväkoti Kotilo ja päiväkoti Naava. Lisäksi talon tiloja voivat käyttää kaupunkilaiset. Vanhoja rakennuksia tullaan purkamaan vielä lisää. Tilalle suunnitellaan asuinrakennuksia, joiden on tarkoitus valmistua 2020-luvun alkuvuosina.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliErän voimistelijat edustivat Suomea PNV Cupissa
Seuraava artikkeliYllätyksiä