Tullivuorentiellä rakentaminen käyntiin

Havainnekuva asuntotuotantopalvelu Att:n rakennuttamista, Longinojan länsipuolelle tulevista taloista. Kuva: Arkkitehdit Hannunkari & Mäkipaja Oy

Ala-Malmilla Tullivuorentien eteläpuoleisen alueen asuintalojen rakentaminen Pilvenpyörteentien varrella on käynnistymässä toukokuussa. Samaan aikaan aloitetaan Tullivuorentien parantamisurakka.

Longinojan länsipuolella ja Vanharadanraitin välissä maanrakennustyö on jo alkanut. Rakennuttajana toimii Helsingin kaupungin asuntotuotantopalvelut Att. Asuntotuotannon kortteliin Longinojan länsipuolelle tulee asuntoja noin 400 asukkaalle. Kortteliin rakennetaan vuokra-asuntoja sekä puolihitas omistusasuntoja. Kortteli muodostuu kuudesta viisikerroksisesta pistetalosta sekä kaarevasta rivitalosta. Rakennusten julkisivumateriaali on pääosin paikalla muurattu tiili.

Tullivuorentien eteläpuolelle syntyy lopulta uusi asuinalue yhteensä noin 700 asukkaalle.

Malmin aluerakennusprojektin projektinjohtaja Kimmo Kuisma on tyytyväinen asukkaiden puolesta siitä, että työt alkavat tänä vuonna lähes kaikilla tonteilla, joten rakennustyöt kestävät suhteellisen lyhyen ajan.

Työmaiden sujuvaa etenemistä varmistaa kaupungin palkkaama logistiikkakoordinaattori.

Longinojan itäpuolen tontit sijoittuvat Pilvenpyörteentien varteen. Osa uusista asuinrakennuksista sijaitsee päiväkoti Poutapilven rajanaapurina. Sen lapsille on järjestetty muun muassa työmaapäivä.

Alueen kadut, kunnallistekniikka ja tonttien esirakentaminen on pääosin jo valmistunut. Työt jatkuvat vielä tänä vuonna, jolloin kunnostetaan nykyisiä jalankulku- ja pyöräilyreittejä Tullivuorentiellä.

Longinojanpuistoon ja Sepänmäenpuiston pohjoisosaan rakennetaan uusia ulkoilureittejä ja samalla myös Longinojan yli tulee uusi silta. Töiden yhteydessä kaupunki kunnostaa Longinojaa yhdessä asukkaiden ja puroaktiivien kanssa. Longinojan uoma kulkee Tullivuorentien ali putkissa, jotka alkavat olla käyttöikänsä päässä ja ne vaihdetaan tänä vuonna tai ensi vuonna. Työ ajoitetaan niin, ettei se häiritse taimenen poikasten kasvamista tai syksyistä kutuaikaa.

Katurakentamisen urakoitsijana toimii Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara. Talonrakennuksen rakennuttajina toimii useita yrityksiä, joista yksi on Helsingin kaupungin asuntotuotantopalvelut Att.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliZodiak tuo liikettä Tapulikaupunkiin
Seuraava artikkeliErän voimistelijat edustivat Suomea PNV Cupissa