Elämää Wanhassa Puistolassa

Elin lapsuuteni Helsingin Puistolassa, joka kuului vuoteen 1946 Helsingin maalaiskuntaan.

Isäni kuvanveistäjä Gunnar Uotila (1913-1997) oli ostanut ennen talvisotaa tontin ja talon Harjutien (nyk. Karrintie) mäestä. Kun isä oli palannut sodasta vuonna 1944, tilanne hieman rauhoittui.

Surkea ja puutteellinen elämä jatkui monta vuotta sodan jälkeen. Suomi oli kehitysmaa. Saimme Puistolan kansakouluun Amerikan-paketteja, joissa oli vaatteita ja Suomessa tuiki tuntemattomia karamelleja.

Kun joku toi ulkomailta banaaneja, lapset luulivat niitä leikkiveneiksi. Purukumi oli mystinen ja tuntematon tuote. Sitä lapset jäljittelivät panemalla suuhunsa kuivuneita kuusenpihkan palasia. Kun niitä jaksoi pureskella suussaan neljännestunnin, sai syntymään jonkinlaista ”purkkaa”.

Meidän Harjutien taloamme laajennettiin vuonna 1947 ja 1960-luvun alussa. Perheeseemme kuuluivat vanhempieni lisäksi myös pikkuvauva Laura ja pikkuveljeni Ilkka ja Pekka. 

Neliöitä oli kohtalaisesti ja isällä oli veistotyötään varten jopa kahden kerroksen korkuinen ateljee. Vesi kannettiin kaivosta mäen alta. Puucee oli pihassa saunarakennuksen vieressä.

Ruoat kannettiin taloon nykyisen Puistolantorin laidalta vanhasta Elannosta, toisinaan myös matkan varrella sijainneesta yksityisliikkeestä. Samassa kulmassa oli suuri halkoliike, josta sai myös tilata hevosen, jos oli suurempaa kuljetettavaa.    

Sodanjälkeisinä vuosina meillä oli pihassa lammas ja varmaan lähes pari kymmentä kanaa, joiden munia naapuritkin kävivät ostamassa. Meillä oli myös jo heti sodan jälkeen lankapuhelin, josta myös naapurit kävivät puhumassa viestejään. Televisio hankittiin varsin varhain 1950-luvun lopulla. Naapuritkin kävivät katsomassa meillä suosittuja tv-ohjelmia.

Eniten minua ihmetyttää se, miten isäni pystyi puuveistoksia tekemällä ja myymällä elättämään kuusihenkisen perheensä. Hän oli uskomattoman ahkera ja valmisti hätätilassa turistiesineitä Stockmannille. Mutta samaan aikaan hänellä oli tekeillä lukuisia isokokoisia puisia vaativia taideteoksia. Niitä kävivät ostamassa taiteen tuntijat ja ihailijat. Isäni vakiogalleria oli Strindberg.

Meille tuli pari kolme sanomalehteä eri poliittisilta suunnilta. Isä kävi Taiteilijaseuran kokouksissa. Hän myös lauloi yhteen aikaan kirkkokuorossa. Noihin aikoihin hän sai kirkoista tilauksia. Hän on valmistanut useita pääsiäisaiheita eli krusifikseja eri kirkkoihin: Vartiokylä (1955), Herttoniemi (1956), Pääskylahti (1960) ja Maarianhamina (1960). Samoin hän valmisti kastemaljan Malmin vanhaan kirkkoon. Se on nykyään Tapanilan kirkossa. Puistolan kirkossa on Kristuksen pää.

Tänä vuonna maaliskuun lopussa Gunnar Uotilan teokset saivat erityistä huomiota Hagelstamin taidehuutokaupassa, jossa niitä oli myynnissä parikymmentä.

Kävimme Puistolan kansakoululla yleisötilaisuuksissa kuuntelemassa muun muassa piispa Eelis Gulinia ja ”pasifistipuolustusministeriä” Yrjö Kallista.

Äitini Alli oli kätevä ja huolehtivainen ”ehtoisa emäntä” ja myös suuri kirjallisuuden ystävä sekä ahkera kirjastossa kävijä. Kirjastonhoitajana Puistolassa toimi tuolloin Vapaa Ajattelija -lehden päätoimittaja Teuvo Rasku. Pidin päiväkirjaa vuodesta 1953. Kävin Puistolan kansakoulua 1946-50 ja Helsingin Ressua 1950-58.

Timo Uotila

Edellinen artikkeliMalmintorin kauppakeskukseen tulossa mittavia kunnostustöitä
Seuraava artikkeliPukinmäen sirkuskoulun kevätesitysten aika