Pääsiäisen aikoja Wanhassa Puistolassa

Minulla on päiväkirjamerkintöjä vuodesta 1953. Kävin Puistolan kansakoulua 1946-50 ja Helsingin Ressua 1950-58.

Koulun pääsiäisloma kesti kiirastorstaista seuraavan viikon tiistaihin. Kun näitä merkintöjä luen, ihailen yhä enemmän vanhempiani, jotka jaksoivat kestää villien poikaviikareiden touhuja pihallaan. Talossahan oli myös pikkuvauva Laura ja minun pikkuveljeni Ilkka ja Pekka. Ja vieraita riitti.  

Keskiviikko 14.04.1954

Ressussa piirustustunnilla teimme pääsiäisaiheisia kukkia ja asetelmia opettajamme tri Pia Katerman opastuksella. [Pia Katerma väitteli juuri 1954 tohtoriksi Maria Wiikin taiteesta. Katerma kävi meillä kylässä.] Koulun jälkeen matkustin junan eteisessä Puistolaan pikkuserkkuni Mannilan Matin kanssa. Heti koulupäivän jälkeen Matti, Aallon Pertti ja Helismaan Arto tulivat meille. Veljeni Ilkka liittyi joukkoon.

Ajoimme pihassamme polkupyörillä takaa-ajokisan. Tulokset: 1. Arto (joukon vanhin), 2. Timo, 3. Matti, 4. Pertti ja 5. Ilkka (joukon nuorin). Pelasimme pihassa pallopelejä ja ajoimme vielä Tapanilan suuntaan maantiepyöräkisan. Isän luona kävi taiteen ystäviä ostamassa veistoksia.   

Kiirastorstai 15.04.1954

Veljeni Ilkka ja Pekka kävivät ostamassa ilmapalloja. Nostin saunaan vesiä. Kävin Niemiseltä ostamassa kananmunia. Sitten tulivat Matti ja Pertti. Kävimme metsässä pelaamassa golfkilpailun. Matti voitti, Timo oli hopealla ja Pertti pronssilla.

Ilkka ei tullut metsään, vaan meni saunaan. Artokin tuli myöhemmin paikalle. Pelasimme maahockeyta. Illalla olin saunassa, jonka jälkeen luin tietokirjoja.

Pitkäperjantai 16.04.1954

Aamulla herättyäni hoidin jonkin aikaa alle 1-vuotiasta pikkusiskoani Lauraa. Sitten menimme isän, Ilkan ja Pekan kanssa metsään. Etsimme sieltä sopivaa seiväshyppyseivästä. Ilkalla oli pihassa ”venemestaruuskisa”. Sitten tulivat Matti ja Arto. Pelasimme pihassa koripalloa Matin uudella pakistanilaisella pallolla. Perttikin ilmestyi paikalle. Pelasimme samalla pallolla ”munaa”.

Muu perheemme lähti kylään äidin siskon luokse Salineille. Ilkka ja minä jäimme kotiin. Menimme metsään. Haaviston Kalevi ilmestyi paikalle. Pelasimme ”peffistä” ja golfia. Tulokset: 1. Arto, 2. Matti, 3. Pertti, 4. Kalevi & Timo, 6. Ilkka. Illalla katselin tähtiä ja melkein täysikuuta. Kalevi kävi muuten pelaamassa tenniksen nuorten SM-kisoissa ja voitti tärkeän ottelun.

Lauantai 17.04.1954

Aamupäivällä pelasimme Ilkan kanssa pihassa koripalloa. Sitten olimme ”pienoismallimaailmassamme” talon takana rotkossa. Virtasen Maila tuli pyytämään, että voisimme muutaman hetken hoitaa pihassa naapurin taaperoita Tuulikkia ja Pilvikkiä. Saimme palkaksi karamelleja.

Arto ja Matti olivat lähteneet pyöräretkelle Porvooseen. Me ajelimme pyörällä Malmin lentokentän suunnalla. Illalla Arto ja Matti tulivat kertomaan tuoreita kuulumisia Porvoon-retkeltään. Illalla luin Suomen kansan aikakirjoja ja syötin täytekynääni mustetta.

Sunnuntai 18.04.1954

Aamulla pelasimme koripalloa. Ilkka ja Pekka kokosivat pääsiäiskokkoa. Isä otti minusta Laura sylissäni valokuvan. Sitten maalattiin kananmunia ja valmistettiin pääsiäisruokaa. Söimme juhlallisesti ”pikkukamarissa”. 

Sitten tulivat Matti, Arto ja Seppo. Pelasimme koripalloa. Korina oli pystyyn seinustalle nostettu potkukelkka. Muut menivät Lohelle kylään. Perttikin tuli paikalle. Pelasimme golfia ja käsipalloa, jonka säännöistä syntyi riitaa. Illalla perheemme saapui kylästä. Katselin täysikuuta, joka loisti Saturnuksen ja Spica-tähden vieressä.

Maanantai 19.04.1954

Aamupäivällä kävin maitokaupassa ostamassa 3 litraa maitoa ja 2 maitopulloa. Isä teki kaksi pyörätelinettä, toisen liiteriin, toisen pihaan. Ilkka rakenteli lentokonetta ja junaa. Laura-vauva oli kipeä.

Kirjailija Otto Varhia tuli kylään. Meille tulivat myös Matti ja Pertti. Nostimme koripallokorin ylemmäksi ja rakensimme ikkunasuojuksen. Pelasimme ottelun Seppo & Ilkka – Pertti & Timo (tulos 20-17).

Työnsin kuulaennätykseni 10,52. Illalla pelasimme koripalloa ja heittelimme palloa. Myöhemmin luin läksyjä sängyssä. Illalla oli taas hieno tähti-ilma. Lumi on jo melkein sulanut pihasta.

Timo Uotila    

Edellinen artikkeliPuiden kaadon kevät
Seuraava artikkeliAikamoinen yllätys