
Elvis on himoinnut jo pitkään Marilyniä, mutta tällä on ollut aviomiehensä, presidentti ja vielä tämän velikin hoidettavanaan. Siksi Elvis on saanut odottaa. – Ethän ole mikään sivuroolien mies, nauraa Marilyn.
Huone 112 kertoo fiktiivisen tarinan rockin kuninkaan ja valkokankaan kaunottaren salaisesta kohtaamisesta hotellihuoneessa. Täyttä tarua tarina ei kuitenkaan ole, sillä se perustuu uutisoituun tositapahtumaan.
Kahden rakastetun ja silti niin onnettoman ihmisen tapaaminen on varsin huuruinen – lääkkeistä, piristeistä ja alkoholista.
Marilyn pelkää, että häntä seurataan, mikä heijastuu yllätysvieraiden kohdalla. Huoneeseen ilmestyy vuorokauden aikana parivaljakkoa häiritsemään hotellin työntekijöitä, naapurihuoneen asukkaat, molempien äidit ja muita hahmoja.
Elvis on kutsumattomillekin vieraille tapansa mukaan avokätinen, raha ja autot vaihtavat omistajia. Samalla vierailijat saavat unohtamattomia elämyksiä Elviksen ja Marilynin osoittaessa kiinnostusta heitä kohtaan, liiankin kanssa, tuumivat kuuluisuudet vuorotellen.
Malmin Työväen Näyttämön rakkauden täyttämä ja Elvis Presleyn musiikilla yleisöä hemmotteleva teatterielämys antaa katsojille väläyksiä Elvis Presleyn ja Marilyn Monroen yksityiselämään. Yllättäviäkin piirteitä nousee esiin etenkin Marilynistä.
Suuren yleisön palvonnasta huolimatta yksinäisyys, pelot ja lääkeriippuvuus kalvavat päähenkilöitä. Näytelmä tihkuu karua arkea, legendojen elämä ei olekaan niin kadehdittavaa. Silti näytelmään mahtuu komiikkaa ja naurua sekä hilpeyttä herättäviä kohtauksia.
Juha Kalliolahti on uskottava vanheneva Elvis, Tuula Kleiman keimailee mainiosti Marilyninä. Petri Rovio ja Arja Wuoti hoitavat hienosti useat sivuroolit.
Tiina Brännaren ja
Eppu Nuotion kirjoittaman näytelmän on ohjannut
Michel Budsko, lavastus ja valosuunnittelu on Tarja Ervastin.
Teija Loponen
Huone 112 torstaisin kello 19 ja sunnuntaisin kello 13 Malmin työväentalolla. Lippuvaraukset hilkka.e.kinnunen@gmail.com tai ovelta. Liput 16/11 e.