Malmin pelastusasema saa kaikki Rajavartiolaitoksen tilat

Malmin pelastusasema
Homeisen Malmin pelastusaseman rinnalle on pystytetty keväällä 2017 parakki, johon on sijoitettu miehistön sosiaali- ja majoitustilat. Loput toiminnoista ovat edelleen pelastusasemalla. Kuva Teija Loponen

Suunnitelmat remontoida Malmin lentokentällä entisiä Rajavartiolaitoksen tiloja Malmin pelastusaseman käyttöön ovat muuttuneet. Uusimman hankesuunnitelman mukaan pelastusasemalle kunnostetaankin kaikki Rajan vanhat tilat eikä vain puolet. Tiloista saattaa silti tulla vain väliaikaiset.

Suunnitelman muutos nostaa Malmin pelastusaseman korjausten hankehintaa 1,8 miljoonasta verottomasta eurosta 4,3 miljoonaan euroon. Alustavan aikataulun mukaan remontti alkaisi tämän vuoden elokuussa, ja rakennus otettaisiin käyttöön kesäkuussa 2020.

Uuden hankesuunnitelman on hyväksynyt kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto helmikuussa. Vielä toukokuussa 2018 jaosto hyväksyi 2,5 miljoonaa euroa edullisemman hankesuunnitelman. Siinä Malmin pelastusaseman vanhoista tiloista päätettiin jättää osa palomiesten käyttöön.

Malmin pelastusasemalla on kärsitty useita vuosia pahoista sisäilmaongelmista ja miehistön tiloja on siirretty ulkoparakkeihin. Osa työntekijöistä on sijoitettu sairastelun vuoksi Malmilta muualle.

Asemalla on käynyt aluehallintoviraston ja työterveyskeskuksen tarkastajia ja terveysviranomaisia. Heidän mukaan työskentely ja ympärivuorokautinen läsnäolo kosteusvaurioituneissa tiloissa on mahdotonta. Siksi hankesuunnitelma meni uusiksi.

Uudessa suunnitelmassa on vaihtoehto, että Malmille tehdään aivan uusi pelastusasema sille jo vuosia sitten osoitetun Silkokuja 2:n tontille. Hankesuunnitelmaa Helsingin kaupunkiympäristön toimialassa tehnyt diplomi-insinööri Ismo Aalto kertoo, että Silkokujaa ei ole kuopattu. Sen suunnittelu saattaa aktivoitua lentokentän rakentamisen lähestyessä remontoitua paloasemaa.

– Nyt on tehty väliaikainen ratkaisu, joka tosin saattaa kestää pitkään, sanoo Aalto.

Mitään vuosilukuja hän ei uskalla edes arvailla.

Rajavartiolaitoksen kiinteistön ulkoasu ei ole kauneudella pilattu. Miksi nyt poltetaan miljoonia, eikä suunnitella uutta rakennusta Malmin Silkokujalle?

– Hyvä kysymys. Sote ja maakuntauudistus eivät ole ainakaan yhtään helpottaneet tätä, kun ei ole tiedetty, että säilyykö pelastustehtävät Helsingillä vai ei, toteaa Aalto.

Tyhjän panttina oleva Rajavartiolaitoksen vartiolentolaivueen vanha tukikohta on nykyään kaupungin omistama ja selvitysten mukaan pääosin hyvässä kunnossa. Remontissa keskitytään pitkälti sisätilojen muutoksiin ja uudistuksiin, jotka koskevat esimerkiksi sähkövetoja, ilmanvaihtoa ja lämmitysjärjestelmää. Myös vesikattoa parannetaan.

Remontin jälkeen tiloihin siirtyy myös pelastuslaitoksen keskuskorjaamo, keskusvarasto, elektroniikkahuolto sekä puusepäntyötilat Kalliosta. Kallioon on tulossa putkiremontti, joten siirto tuo helpotusta Kallion suuntaan. Kalliosta muuttavat toiminnot jäävät Malmille pysyvästi. Kalliosta vapautuvat tilat otetaan varastokäyttöön, mikä taas vapauttaa väestönsuojia vuokramarkkinoille.

Malmin miehistövahvuus on nyt 50 henkilöä ja kasvaa remontin jälkeen noin 70 henkilöön.

Pirjo Pihlajamaa


Edellinen artikkeliVaalihypeä
Seuraava artikkeliAsukkaat tekivät vastaehdotuksen Y-Säätiön ja Sillanpirtin suunnitelmista