Onnellisuuden päivä

teija loponen

YK:n yleiskokous on julistanut maaliskuun 20. päivän kansainväliseksi onnellisuuden päiväksi. Päivän tarkoituksena on keskittää huomio onnellisuuden ja hyvinvoinnin tärkeyteen. Onnellisuuden päivänä YK kutsuu jäsenvaltioita, kansainvälisiä ja kansallisia organisaatioita sekä myös kaikkia ihmisiä yksilöinä juhlistamaan onnellisuutta. Onnellisuuden päivää on juhlistettu vuodesta 2013. Suomessa harvempi taitaa tietää tästä onnellisuuden päivästä siitäkään huolimatta, että YK:n raportin mukaan Suomi oli viime vuonna maailman onnellisin maa. Listalla oli 156 maata, joita tarkasteltiin muun muassa elinajanodotteen, sosiaalisen tuen ja korruption pohjalta. Itse onnellisuus mitattiin kuitenkin ihmisten omien arvioiden mukaan, sen, miten ihmiset eri maissa kokivat omakohtaisen hyvinvointinsa.

On upeaa, että me voimme kokea olevamme onnellisia, vaikka osa vanhusten hoitolaitoksista ei hoida tehtäviään kunnolla, terveysasemille saa paikoitellen jonottaa pitkään, työttömiä on yhä runsaasti, leipäjonoissa riittää väkeä ja itsemurhia tehdään etenkin nuorten keskuudessa aivan liikaa. Onneen on kuitenkin roppakaupalla syitä. Meillä on itsenäinen maa, sananvapaus, sosiaalitukia, maksuton kunnallinen terveydenhoito, ilmainen peruskoulu, kohtuuhintainen päivähoito, paljon harrastusmahdollisuuksia ja varsin puhdas luonto.

Meillä Koillisessa on erityisenä ilona lähivedet Vantaanjoki, Keravanjoki ja Longinoja, joiden rannoilla moni käy virkistäytymässä. On luontoa Malmin lentokentän ympärillä ja pikkumetsiköissä, paljon puistoja ja hyviä ulkoilupaikkoja. Syitä olla onnellinen löytyy varmasti yllin kyllin, kun niitä ryhtyy pohtimaan. Yksi tärkeä tekijä ovat läheiset ja ystävät. Ehkä voisikin miettiä, miten tehdä joku ystävä onnellisemmaksi.  Tänään keskiviikkona monet tekee onnelliseksi myös kevätpäiväntasaus, hetken yö ja päivä ovat yhtä pitkät ja siitä päivät alkavat aina vain pidentyä. Päivien pidentyessä riittää varmasti myös intoa osallistua erilaisiin tapahtumiin ja niitähän meillä riittää kevään edetessä.

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliHurraa –festivaalin perhepäivässä Käpylehmä-orkesteri ja muutakin kivaa
Seuraava artikkeliLentokentän aluetta muokataan kesän jättikonserttia varten