Sipilän hallitus erosi – oppositiojohto jäi Meluun!

Melun vaalitentti lähetys alkaa
Livelähetys alkaa. Poliittisen opposition ykköskaarti oli Helsingin Medialukiossa yli 15 kilometrin päässä Eduskuntatalosta hetkellä, jolloin Sipilän hallitus erosi. Kuvat Pirjo Pihlajamaa

Helsingin Medialukion eli Melun medialinjalaiset piirsivät itsensä politiikan historiankirjoihin. Samaan aikaan kun pääministeri Juha Sipilä oli viemässä hallituksen eroilmoitusta tasavallan presidentille viime perjantaina, suuntasivat opposition johtohahmot ja kolme hallituspuolueen edustajaa medialinjalaisten vaalitenttiin.

– Sipilä miksi? Miksi hallitus kaatui tänään? Voi miksi tulin medialukioon, Ressussakin olisi rauhallisempaa, vaikeroi medialinjalainen Santeri Helakallio hermostuneena kymmenen aikaan lukion aulassa.
Valtioneuvosto on ilmoittanut noin vartti sitten, että hallitus eroaa. Lukiolaisilla on takana vaalipaneelin eteen tehty viikkojen työ ja nyt koko uurastus uhkaa vesittyä hallituksen mukana.

Joukko medialinjalaisia odottaa rehtori Ukkopekka Hyvösen kanssa poliitikoita lukion etuovilla. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) on jo perunut tulonsa. Juuri häneltä olisi haluttu kysyä nuorille erittäin tärkeästä aiheesta, miljardin koulutusleikkauksista. Tulevatko muut?

Puolen tunnin kuluttua pitäisi alkaa nuorten ideoima ja toteuttama vaalipaneeli, jota on valmisteltu koulussa kunnianhimoisesti. Medialinja on haarukoinut vieraista etukäteen tietoa, valmistellut tiukkoja kysymyksiä, 64 minuutin lähetystä on treenattu ja kellotettu tekniikka- ja käsikirjoitustiimin kanssa. Pienetkin yksityiskohdat on etukäteen hiottu, mutta kenellekään ei ole tullut edes mieleen, että hallitus hyytyy juuri vaalipaneelipäivänä.
– Tämähän on medialukiolaiselle hyvä juttu. Heillähän on skuuppi, kääntää tilanteen voitoksi vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson.

Toden totta! Kotimaan politiikan toimittajat odottavat varmasti eduskuntatalossa juuri tätä joukkoa haastateltaviksi. Mutta täällä sitä vain juodaan kahvia ja syödään sämpylää medialukion toisessa kerroksessa ja yritetään sisäistää Sipilän tuottamaa jymyuutista.

– Kuulin hallituksen erosta autossa matkalla tänne. Kieltämättä mielessä kävi kääntyä ympäri. Mutta tulin, muutkin tulivat, katsoo Vihreän liiton puheenjohtaja, kansanedustaja Pekka Haavisto.

Perussuomalaisten puheenjohtaja, europarlamentaarikko Jussi Halla-aho tiedustelee sisään astuvalta SDP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Rinteeltä, että kuinka hän voi. Juuri töihin palannut Rinne kertoo menettäneensä sairasvuoteelle 10 kiloa, jotka ovat tulleet takaisin. Hymyilevät kasvot ovat silti selvästi kavenneet. Mutta myös levänneet, mikä on hyvä, koska edessä lienee pitkä päivä. Eduskuntatalolle hänen pitäisi ehtiä kello 12 puolueryhmän pikaisesti koolle kutsumaan kokoukseen. Ei ehdi. Ylellä on haipakkaa, lähetys alkaa myöhässä.

Paikalla ovat myös Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah. RKP:n kansanedustaja Anders Adlercreutz (r.). Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Katri Kulmuni. Sininen tulevaisuus -puolueen kolmas varapuheenjohtaja ja Sinisten nuorten ykköspuheenjohtaja Tiina Ahva.

Grahn-Laasosen tilalle on tulossa hänen entinen avustajansa, Kokoomusnuorten puheenjohtaja ja valtuutettu Espoosta, taloustieteen opiskelija Henrik Vuornos.
Poliitikot maistelevat vielä erouutista. Haaviston mielestä ymmärrettävä ratkaisu. Anderssonin mielestä hallituksen olisi pitänyt kuunnella oppositiota. Halla-ahon mielestä eron olisi pitänyt tapahtua 1,5 vuotta sitten.

Kenelläkään ei ole tietoa vaalipaneelin sisällöstä.
– Veikkaan ilmastonmuutosta, koulutusta, sotea, arvelee Halla-aho.

Sotesta ei kuitenkaan aiota kysyä mitään. Se hämmästyttää poliitikkoja.
– Tulossa ei ole tyypillinen vaalipaneeli, vaan formatiivinen. Kysymykset on tarkkaan mietitty ja opiskelijat ovat tehneet tutkivaa journalismia. Aihevalinnat on kohdistettu nuorille. Esimerkiksi ilmastonmuutos, arvot, seksuaalikysymykset, translaki. Sote otettiin suosiolla pois, se jääkööt aikuisille, valotti sisältöä abiturientti Nuutti Ruotsalainen puhelimitse pari päivää aiemmin.
Hänen pitäisi valmistautua kirjoituksiin. Lukuloma on mennyt hujauksessa käsikirjoittamiseen ja poliitikkojen sekä median kontaktointiin.
– Luen ensi viikolla, valtiotieteellisestä haaveileva abi lupaa.

Koillis-Helsingin Lähitiedon lisäksi paikalle on ilmoittautunut mediasta vain Yleisradion väkeä ja Kansan Uutisten valokuvaaja. Hyvin sujuneen vaalipaneelin jälkeen lukion käytävällä vilahtelee jo parin isomman mediatalon mikrofoni, mutta poliitikoilla on jo kova kiire Eduskuntatalolle.
– Pääseekö jonkun kyytiin, Sari Essayah kyselee kustannustietoisen veronmaksajan iloksi.

Pirjo Pihlajamaa

vaalipaneeli yhteiskuva
Vaalipaneelin osallistujat yhteiskuvassa. Tiukkoja kysymyksiä, totesi Anders Adlercreutz lähetyksessä, kun Halla-ahoa ja Vuornosta oli hiillostettu.
Puhelinta vaalipaneelin alla seurannut sinisten Tiina Ahva todennäköisesti tiesi työministerin eritysavustajana hallituksen alasajosta ennen Melussa olleita opposition edustajia.
Halla-aho vastaili ennen poistumistaan myös opposition löytäneelle medialle. Muut kiirehtivät takseihin.
Edellinen artikkeliValokeilassa
Seuraava artikkeliMalmin kehittämiseen liittyy arvokkaita kysymyksiä