Erä karatella tavoitteena oma tila

Entinen Arvin kauppa muuttuu syksyyn mennessä Erä karaten omaksi saliksi, jos kaikki menee hyvin. Kuva Teija Loponen

Tapanilan aseman vieressä Jäkälätiellä sijaitseva vanhan päivittäistavarakaupan tila on muuttumassa karatesaliksi. Helmikuussa käynnistyi keräys remonttirahojen hankkimiseksi.

Viime vuoden lopulla perustettu uusi yhdistys Tapanilan Erä karate ry toteuttaa Tapanilan Erä ry Karatejaoksen toimintoja jatkossa. Suurin osa karatejaoksen ohjaajista ja jäsenistä on jo liittynyt uuteen yhdistykseen.

Uusi yhdistys on tehnyt vuokrasopimuksen vanhasta liiketilasta, entisestä Arvin kaupasta, ja parhaillaan odotellaan käyttötarkoituksenmuutosprosessin tulosta.

-Haluamme luottaa siihen, että kaupunki tahtoo panostaa liikuntatilojen lisäämiseen. Taloyhtiö ja tilan omistaja ovat käyttötarkoituksenmuutoksen takana, kertoo Tapanila Erä karate ry:n Maija Laaksonen.

Tilan remonttityöt on tarkoitus käynnistää heti, kun käyttötarkoituksenmuutoksesta saadaan vihreää valoa, viimeistään kesällä. Toiminnan uusissa tiloissa olisi tarkoitus käynnistyä syksyllä.

-Kiinteistössä on parhaillaan käynnissä linjasaneeraus, joten sen etenemisaikataulu vaikuttaa myös meidän remonttiaikatauluun.

Tilaan tullaan rakentamaan muun muassa pukuhuone- ja suihkutilat.
Vanhaan kauppaan saadaan sijoitettua kaksi keskisuurta harjoitustilaa tai yksi iso.

-Tavoitteenamme on siirtää mahdollisuuksien mukaan kaikki toimintamme uuteen tilaan. Tällä hetkellä meillä harjoittelee neljä ryhmää samanaikaisesti. Lukujärjestyspalapelin rakentamisen onnistuminen vaikuttaa toimintojen siirtymiseen, Laaksonen kertoo.

Hän lisää, että Erä Karaten tavoitteena on myös käynnistää uutta toimintaa, kuten seniorikaratea ja lasten vanhemmille suunnattua toimintaa lasten harjoitusten aikana. Syksyn suunnittelu käynnistetään parin viikon sisällä.

Muutto uusiin tiloihin mahdollistaisi harjoittelun toteuttamisen yhtenäisessä rauhallisessa ja meluttomassa tilassa.

-Jatkossa pystyisimme harjoittelutarjonnan laajentamisen lisäksi tarjoamaan parempaa laatua pienempien ryhmäkokojen kautta.Nyt hankkeen ollessa aivan aluillaan Maija Laaksosta sekä

hirvittää, että helpottaa samaan aikaan.

-Meillä on niin mahtava porukka tekemässä kanssani projektia, että luotan sen menevän maaliin. Meillä on noin kymmenen hengen projektitiimi, jossa on ammattilaisia muun muassa kiinteistön vuokrauksesta, rakentamisesta, kalustehankinnasta, rahoituksesta ja tiedottamisesta. On upeaa tehdä työtä tällaisten ammattilaisten kanssa.

Jotta remontin teko, tatamien ja niiden alle laitettavien pehmusteiden hankinta sekä muiden kalusteiden ja harjoitteluvälineiden ostaminen onnistuisi, on Erä Karate laittanut pystyyn keräyksen seuran jäsenille, heidän läheisilleen sekä yrityksille.

-Olemme kiitollisia kaikista lahjoituksista. Kotisivuiltamme löytyy lahjoitusohjeet sekä tiedot, mitä lahjoittajat saavat vastineeksi rahastaan.  Lahjoituskeräys on avoinna toukokuun loppuun asti, tarvittava summa on 25 000 euroa, kertoo Maija Laaksonen.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliIstutuksia, liikuntapaikkoja, toimintaa, tiloja… OmaStadi Raksa
Seuraava artikkeliKoillisessa työn alla kolme paviljonkirakennusta