Etusivu Uutiset Malmin aseman liukuportaat poistetaan

Malmin aseman liukuportaat poistetaan

Malmin aseman liukuportaat

Asemalle johtavat liukuportaat ovat jatkuvasti ongelmana Malmilla.

Lehtemme lukija Leena Koivu oli kysynyt VR:ltä Malmin aseman liukuportaiden kohtalosta ja sai heiltä Väylän, eli entisen Liikenneviraston selvityksen tilanteesta.

Näin Väylä vastasi: Malmin aseman liukuportaat jouduttiin ottamaan pois käytöstä alkukesästä niissä havaittujen turvallisuuspuutteiden vuoksi. Hissien huoltoliikkeen ja Koneen kanssa tehtyjen selvitysten perusteella näyttää tilanne siltä, että kyseiset portaat ovat tulleet käyttöikänsä päähän. Tämä tuli yllätyksenä, sillä kyseiset liukuportaat peruskorjattiin perusteellisesti vuonna 2008 ja niille odotettiin 15 vuoden elinkaarta.

Liikennevirasto on selvittänyt asiaa ja tällä hetkellä suunnitelmissa on, että portaat poistetaan ja korvataan tavallisilla portailla sekä uudella hissillä. Muutostyön suunnittelu on aloitettu. Kyseessä on kuitenkin pitkäaikainen projekti, sillä uuden hissin tai liukuportaan toimitusaika on noin kahdeksan kuukautta. Tällä hetkellä ei ole tietoa tarkemmasta rakennusaikataulusta.
Liukuportaiden lisäksi on ollut ongelmia Malmin aseman nykyisen hissin kanssa.

-Esteettömyyden kannalta tämä tilanne on varsin haastava, ainoa esteetön reitti asemalle on liukuportaiden ja hissin ollessa epäkunnossa kulku Tikkurilan puoleisen ylikäytävän kautta. Lastenvaunuille on luiskat Kirkonkyläntien Helsingin puoleisten portaiden kautta, todetaan vastauksessa.

Teija Loponen