Seminaari ekologisesta lentämisestä
Malmin lentokentällä toimii monta erilaista järjestöä. Niistä humanitaariseen ilmailuun keskittynyt Suomen lähetyslentäjät – MAF Finland on yksi vanhimmista ja kansainvälisimmistä. Samalla MAF haluaa olla ilmailuteknologian kärjessä.
Toisen maailmansodan vielä riehuessa brittiläinen pommikonelentäjä Murray Kendon pohti, voisiko lentäjien taitoja käyttää vihollisten tuhoamisen sijasta myös avustustyöhön. Hän esitteli ajatuksiaan Kuninkaallisten ilmavoimien (RAF) lentäjätovereille, jotka innostuivat asiasta. Näin syntyi vuonna 1945 lentäjien verkosto MAF – Mission Aviation Fellowship.
Vuosikymmenten saatossa ja monien koettelemusten kautta MAF:sta on kehittynyt omaleimainen lentoyhtiö. Sen 130 lentokonetta lentävät liki 30:ssä maassa ja kuljettavat ihmisiä sekä avustustarvikkeita kohteisiin, joihin muut eivät lennä. Varoista suurin osa saadaan lahjoituksina, mutta toiminta noudattaa kaupallisen ilmakuljetuksen ammattimaisia periaatteita. Tästä syystä onnettomuuksia on sattunut vähän.
Suomi on ollut MAF:n työssä aktiivisesti mukana jo 1970 -luvulta alkaen. Kymmenet henkilöt ovat työskennelleet erilaisissa humanitaarisen ilmailun tehtävissä. Lähes jokainen suomalaisista MAF:n lentäjistä on saanut perus- ja jatkokoulutuksensa Malmilla. Moni muistaa takavuosilta Malmin taivalla lentäneen OH-MAF -koulukoneen. Tähän museokoneeseen voi tutustua tällä hetkellä Jyväskylän kauppakeskus Sepässä.
Värikkäästä historiastaan huolimatta MAF Finland ei halua jäädä haikailemaan menneisyyteen, vaan näkee selvästi ilmailun tulevat haasteet. Järjestö järjestää 6.3.2019 yhdessä Sähkölentoyhdistyksen kanssa avoimen asiantuntijaseminaarin Ecological and Electric Aviation Conference. Paikkana on Helsingin uusi Oodi -kirjasto.
Konferenssin tarkoitus on nostaa julkiseen keskusteluun nopeasti etenevä ekologinen kehitys lentämisen teknologiassa ja tuoda esille tämän kehityksen Suomelle tuomat mahdollisuudet. Puhujien joukossa on ministereitä, kansanedustajia, kaupunginvaltuutettuja sekä ilmailun asiantuntijoita. Konferenssia tukevat mm. Finavia, Finnair, Innovarch, Lilium ja Neste.
Kyseessä on yksi ensimmäisistä sähköisen lentämisen mahdollisuuksia laajapohjaisesti käsittelevistä seminaareista maassamme. Vaikka MAF Finlandin työnäky on maailmanlaajuinen, seminaarin taustalla on vahva näkemys Suomen ja Helsingin tärkeästä roolista. Malmin lentoasemasta voisi muodostua ekologisen, taloudellisen ja hiljaisen lentämisen dynaaminen kehityspaikka.
Raine Haikarainen