Etusivu Pääkirjoitus Uutta ja erilaista

Uutta ja erilaista

teija loponen

Tapanilassa keskusteltiin viikko sitten ilmaston lämpenemisestä, hiilibudjetin loppuun kulumisesta ja kaikesta siitä, mitä ilmastonmuutoksesta ehkä seuraa. Ilmastoystävällisyys nousi toiveeksi ja tavoitteeksi, johon mosalaiset haluaisivat yhä paremmin yltää. Helppoa keinoa siihen ei vain löydy. Muutoshalun täytyy löytyä itsestä ja omista valinnoista, ei vain toisten ja päättäjien toimesta.

Pukinmäessä pormestarin asukasillassa puhuttiin puolestaan asemien turvattomuudesta ja luotaantyöntävyydestä. Yhdeksi ratkaisukeinoksi todettiin erilaisten palveluiden keskittäminen asemille, jolloin ns. omavalvontaa olisi huomattavasti enemmän.

Nyt näitä kahta asiaa ollaan yhdistämässä muun muassa HSY:n toimesta. HSY:llä on meneillään vähähiilisten asemanseutujen kehittäminen ja yhteiseurooppalaisen SMART-MR -hankkeen toteuttaminen, jonka yhtenä osana on Fiksu Assa –hanke. Siinä osalla asemista tullaan toteuttamaan erilaisten yritysten ilmastofiksujen palvelujen tarjoamista viikon ajan asemilla. Yksi testipaikaksi valituista asemista on Malmin asema. Yhtenä tavoite hankkeella on pienentää kuluttajien hiilijalanjälkeä, kun palveluita saisi ohikulkumatkalla. Tarkemmin tuosta hankkeesta kerromme ensi viikon lehdessä.

Reippaat lumisateet ovat saaneet monenlaista käytöstä aikaan. Hiihtäjiä näkee välillä sukset jalassa ylittämässä ajorataa, sillä nyt on voinut hiihtää lähes missä vain, umpihangessa. Autoilijoilla on tekemistä omalla kaistallaan pysymisessä, kun välillä ajoradalla on paksuun lumeen painuneet lumiurat, jotka ohjaavat mihin sattuu. Osa pihojaan puhdistavista työntää lumet sujuvasti ajotielle tai sen yli toiselle puolelle välittämättä muille aiheutuvasta haitasta. Risteyksissä on niin valtavia kinoksia, ettei niiden takaa tulevia jalankulkijoita tai ajoneuvoja näe kukaan osapuolista. Nyt tarvitaan malttia ja varovaisuutta. Kevättä saadaan vielä odottaa.

Päätoimittaja Teija Loponen