Tapanilan Työväen Näyttämön juhlanäytös: Setä Tuomon tupa

Tapanilan Työväen Näyttämön juhlanäytelmänä nähdään Setä Tuomon Tupa.

Tapanilan Työväen Näyttämö esittää 110-vuotisjuhlanäytelmänään teoksen, joka aikanaan muutti maailmaa. Yhä vieläkin tuolla 1852 ilmestyneellä kirjalla on vahva sanoma.

Harriet Beecher-Stowen klassikkoteos Setä Tuomon tupa nähdään Tapanilassa railakkaana tulkintana, joka on täynnä riemukasta satiiria ja hiuksia nostattavia käänteitä. Näyttämöllä päästetään irti elämän koko kirjo, ihmisten neuvokkuus, julmuus, riemu, murhe, turhamaisuus, rohkeus, pelkuruus ja toivo.

Kun bostonilainen kustantaja maaliskuussa 1852 julkaisi Setä Tuomon tuvan ensimmäisen painoksen, myytiin 5000 niteen erä viikossa loppuun. Vuoden lopussa se oli levinnyt 300 000 kappaleena kaikkialle Yhdysvaltoihin. Vastaanotto oli kaksijakoinen, kirja herätti paitsi ihastusta ja innostusta, mutta myös raivoa ja kiihkeää vastustusta.

Euroopassa teoksella oli vielä suurempi menestys. Englannissa sitä oli vuoden 1852 lopussa myyty yli miljoona kappaletta, Raamatun tasoa.  Ranskassa se julkaistiin viitenä eri laitoksena, ja Saksassa siitä ilmestyi 75 painosta. Jo 1852 Setä Tuomon tupa käännettiin italian, espanjan, tanskan, ruotsin, hollannin, flaamin, saksan, puolan ja unkarin kielille. Suomeksi teos ilmestyi ensi kerran 1865.

Setä Tuomon tupa muutti maailmaa vaikuttaen ratkaisevasti sekä USA:n mustien orjien vapauttamiseen, että Pohjois- ja Etelävaltioiden välisen orjasodan puhkeamiseen ja siten orjuuden lakkauttamiseen.

Tapanilan näyttämöllä yleisö pääsee seuraamaan vapautensa puolesta kamppailevien mustien sekä heidän pelottomien valkoihoisten auttajiensa huikeaa seikkailua orjavoutien ja ihmiskauppiaiden parissa tammikuun lopulta maaliskuun alkupuolelle.

Mitä kaikkea ehtii tapahtua, ennen kuin tarinan sankarit vihdoin pääsevät turvaan vainoojiltaan Pohjoisvaltioihin, missä orjuutta ei tunneta? Se nähdään jo ensi-illassa 26.1.

Näytelmän on dramatisoinut ja ohjannut Ari Wahlsten. Lavastus on Tapio Jaakolan työryhmineen. Rooleissa nähdään Olavi Anttila, Timo Blomfeldt, Aurora Enroth, Pirjo-Riitta Forsström, Pasi Gerlander, Juha Halmela,  Maarit Heininen, Selina Hietikko, Sofia Hietikko, Sirpa Karisalmi, Mariina Kortesmäki, Paula Koskelainen-Nordberg, Erno Koskenmäki,  Matti Peltomäki, Rasti Salminen, Arja Tuomioja, Paavo Vaittinen ja Isto Voutilainen.

Teija Loponen

Setä Tuomon tupa,
ensi-ilta 26.1. klo 15. Esitykset Tapanilan Työväen talolla, Sompiontie 4, pe klo 19, la ja su klo 15. Kesto 2h väliajalla, liput 15/10 e.