Vanha pientalo katselee Viertolantie 5:ssä ratavarren tehdasaluetta, jonka eteläpäästä on purettu entinen tapettitehdas. Valkopintaista talovanhusta odottaa sama kohtalo. Talolle on myönnetty purkulupa, joka koskee myös pihapiirin kahta muuta rakennusta.
Rakennus kuuluu Tapanilasta häviämässä oleviin egna hem -talotyyppeihin. Niitä on suunnitellut arkkitehti Gustav Strengell kaikkiaan neljätoista. Hän perusti Tapanilan talobisnestä varten Ab Egna Hem – Oma Koti Oy:n vuonna 1908.
Viertolantien pittoreski yksilö ei näytä päälle päin huonokuntoiselta. Sitä on korjattu vuosien saatossa. Purkulupahakemuksessa kerrotaan, että talon kunto on tutkittu viimeksi toukokuussa. Kuntoselvityksen jälkeen korjausaikeet ovat vaihtuneet uudisrakentamiseen.
– Tiedämme, että talo puretaan, mutta koska sitä ei ole suojeltu, niin emme voi kuin paheksua, toteaa Tapanila-Seuran johtokunnan puheenjohtaja Tarja Koskela.
Seura on yrittänyt vuosikausia tuloksetta vaikuttaa Helsingin kaupunkiin, jotta Tapanilan puutalokokonaisuus säilyisi ja alueen historiasta kertovia taloja suojeltaisiin lisää.
– Vuonna 2017 täällä oli suojelukävely, joka sai myönteistä näkyvyyttä Lähitiedossakin, mutta asia ei ole edennyt mihinkään.
Suojeluun tähtäävä poliittinen päätös puuttuu.
– Tapasimme vastikään apulaispormestari Anni Sinnemäen ja toivoimme häneltä suojelukaavan laajennusta. Hän totesi, ettei kaupungilla ole nyt voimavaroja suojelukaavaan, mutta sitä voisi joskus tulevaisuudessa katsoa isompana strategisena kokonaisuutena.
Tapanilassa on käyty kova taistelu puutalojen puolesta 1960-70-luvun taitteessa lähiöbuumin aikoihin, jolloin kaupunki halusi vuorata Tapanilan betonikerrostaloilla. Asukkaat nousivat kerrostalokapinaan, ja sen päätteeksi Tapanilaan alettiin asemakaavoittaa pientaloaluetta. Kaavat tulivat voimaan 1980-luvulla.
– Tilanne on korni. Silloin kun ei ollut asemakaavaa, tuli kapina kerrostaloja vastaan ja talot haluttiin säilyttää, Koskela huomauttaa.
Taloja on kuitenkin purettu vuodesta toiseen sieltä ja täältä. Kaavoittajat ovat tiedostaneet hävikin ja koostaneet asukkaiden avulla tietoa säilyttämisen arvoisista taloista. Osa taloista on suojeltu myöhemmin tehdyissä asemakaavoissa, mutta ei läheskään kaikki suojeltaviksi ehdotetut.
Yleiskaavan 1992 valmisteluaineistossa Tapanilaa esitettiin suojeltavaksi työväen asuinalueena. Myöhemmin vuonna 1999 Helsingin kaupungin arkkitehdit Riitta Salastie ja Johanna Mutanen julkaisivat perusteellisen selvityksen suojeltavista taloista. Vanha Tapanila, selvitys puutaloalueen rakennuskannasta ja rakennussuojelukohteet -julkaisu täydensi yksitoista vuotta aiemmin tehtyä suojeluselvitystä. Taustalla oli kasvava huoli vanhojen talojen häviämisestä. Suojelun arvoisia taloja kertyi 93. Niiden joukossa on myös Viertolantie 5.
Tänä päivänä valta muuttaa Mosan puutaloilmettä on pitkälti yksityisillä talonomistajilla.
He voivat säilyttää historialliset rakennukset pitämällä niitä kunnossa, mutta asia ei ole aina niin yksinkertainen. Realiteetit tulevat vastaan. Korjaus on kallista. Purkaminen uuden tieltä voi olla helpompaa ja taloudellisesti kannattavampaa. Näin käy helposti, kun talon vanha asukas kuolee ja perikunta tarttuu taskulaskimeen.
Tapanilan omaleimaisuuden säilyttämiseksi pitäisi keksiä jotain. Remonttitukea, verohelpotuksia tai muuta. Rakennuskielto ei toimi, se voi vauhdittaa rapistumista. Koskela näkee yhtenä keinona Tapanilan maineen vahvistamisen niin, että vanhat talot ovat alueen arvokas ja arvoa kohottava osa.
Tapanilan arvoista kirjoittivat jo arkkitehdit Salastie ja Mutanen Tapanila-julkaisussaan: ”Sen ympäristö- ja miljööarvot ovat kiistattomat. Alueen maisemallinen sijainti harjulla korostaa alueen yhtenäisyyttä ja omaleimaisuutta. Vanhassa Tapanilassa toimii oma koulu, kirjasto, kirkko ja urheilutalo, jotka korostavat alueen luonnetta itsenäisenä yhdyskuntana.”
Pian katoaa Viertolantien talo. Tilannetta kommentoi purkulupavaiheessa niin kaavoittaja kuin Helsingin kaupunginmuseon edustaja. Historialliset arvot tiedostettiin, mutta asemakaava ei kiellä purkamista.
Kaupunginmuseo piti kiinteistöä paikallishistoriallisesti merkittävänä ja arvokkaana, jonka purkaminen vie osan kulttuurihistoriallisesti arvokasta ympäristöä.
– Näinkö me sitten tulevat sukupolvet suututetaan, pohtii hankalaa tilannetta puheenjohtaja Koskela.
Pirjo Pihlajamaa
