Vuosittaiset Arkistot: 2018

Kotinummen leikkipuistorakennuksen rakentaminen käyntiin kesäkuussa

Malmilla sijaitsevan leikkipuisto Kotinummen uudisrakennus nousee tuttuun osoitteeseen Uudenpellonpolku 5:een avautuen noin puolentoista vuoden päästä. Hankeaikataulun mukaan uudisrakennuksen työt käynnistyvät ensi kesäkuussa. Tilat saadaan käyttöön...
teija loponen

Joulu on jo ovella

Viikon päästä keskiviikkona joulu alkaa jo olla takanapäin. Mutta juuri nyt pohditaan vielä viimeisiä lahjoja ja muita jouluun liittyviä tehtäviä. Viikonloppuna moni tekee joulusiivousta,...

Tattarisuolta Vuoden 2018 helsinkiläinen yritys: Tammelundin Liikenne Oy työllistää 20 eri kansallisuutta

Vuoden 2018 helsinkiläinen yritys -palkinnon voitti vuodesta 1946 asti toiminut perheyritys Tammelundin Liikenne Oy. Tattarisuolla sijaitseva, bussiliikenneyritys on kehittynyt suurten kansainvälisten toimijoiden haastajaksi vahvuutenaan...

Sirkuskoulun joulushow’ssa loistavat nuoret sirkustaiteilijat ja klovnit

Pukinmäen sirkuskoulun joulushow't tuovat sekä joulun tunnelmaa että jännitystä Malmitalon estradille. Nuoret sirkustaiteilijat ovat ohjaajiensa kanssa luoneet viisi erilaista esityskokonaisuutta, joissa eri-ikäiset sirkuskoulun oppilaat esittelevät taitojaan. Pukinmäen sirkuskoululla...
Koponen ja Salin

Malmilaiskasvatit ratkaisivat Susijengille trillerivoiton

Suomen miehet pelasivat reilu viikko sitten hermoja raastaneen koripallon MM -karsintaottelun Bosnia-Hertsegovinaa vastaan Zenicassa. Suomi oli MM -haaveiden kannalta tärkeässä ottelussa pitkään altavastaajana. Lopussa...
heijastinpuu

Heijastinpuu antaa ja ottaa turvallisuutta Malmilla

Kirkonkyläntien Ylä-Malmin torin puoleisen bussipysäkin takana kasvaa lehtipuu, josta on tehty koko kylän yhteinen heijastinpuu. Se tarkoittaa, että kuka tahansa voi tuoda puun oksalle...

Outi Lantolla monikielinen lähtömessu

Ensi sunnuntain messu on seurakuntapastori Outi Lanton lähtömessu, hänen työnsä Viikissä tulee päätökseen vuodenvaihteessa. Outi Lantto on toiminut pappina Viikissä kymmenen vuoden ajan. -Tänä aikana on...

Malmin lentoaseman suunnitelmiin haetaan nyt päättäjien puumerkkejä

Helsingin kaupunkiympäristön toimialan virkamiehillä on nyt kaasujalka herkässä Malmin kohdalla, sillä kaupungilla on korkeimman hallinto-oikeuden suoma päätös saada suunnitella Malmin lentokentän alueelle uutta asuinaluetta. Kentän...
Bussissa

Vyöhykeuudistuksen seurauksia: Samalla lipulla Kauniaisiin ja Tammistoon, mutta ei Tikkurilaan

Koko Koillis-Helsinki kuuluu samaan B-maksuvyöhykkeeseen Helsingin seudun joukkoliikenteen vyöhykeuudistuksen astuessa voimaan ensi keväänä. Matkustaja ei kuitenkaan voi ostaa ainoastaan B-vyöhykkeen matkalippua, vaan hänen on...
teija loponen

Lahjoja tarvitseville

Tämänkin joulun alla on useita keräyksiä, joilla hankitaan joko lahjoja, kukkia tai lahjakortteja heille, joiden joulu olisi muuten varsin ankea. Malmin seurakunnassa on tänä...

Nimienkeruu alkoi jo!

Malmi-kansanäänestyksen nimienkeruu avattiin maanantaina illansuussa ja se käynnistyi heti vilkkaana. Hankkeen suojelijana toimii Raimo Ilaskivi. Nimienkeruu kunnallisen kansanäänestyksen järjestämiseksi Helsinki-Malmin lentokentän säilyttämiseksi ilmailukäytössä avattiin maanantaina kello...

Kaunotar vai hirviö sekoittaa satujen stereotypiat

Pukinmäen taidekoulujen nuorten esittämä Kaunotar vai hirviö on hulvaton satuseikkailu, jossa kyytiä saavat ulkonäköpaineet ja satuhahmojen rooliodotukset.  Malmitalossa 14.12. ensi-iltansa saava esitys on eri taiteenalojen yhteistyöprojekti, jossa yhdistyvät teatteri, sirkus...
Stebupuisto

Käräjäkivet Stebuun

Tapanilan keskellä, Liiketien ja Terveystien kulmauksessa sijaitseva hylätty puistoalue on noussut kyläläisten halusta uuteen kukoistukseen. Tapanilalaisten tekemän puistounelmasuunnitelman mukaan on kaadettu puita kaupungin toimesta ja...