Päättäjien palsta: Alviina Alametsä, Abdirahim Husu Hussein, Mari Rantanen

valtuutetut
Kauko Koskinen, Veronika Honkasalo, Heimo Laaksonen, Alviina Alametsä, Sinikka Vepsä, Abirahim Hussein, Terhi Peltokorpi, Björn Månsson ja Mari Rantanen

1. Missä asioissa äänestäjäsi ovat olleet sinuun yhteydessä tällä vaalikaudella?
2. Esimerkki yhteydenotosta, johon olet ja et ole voinut poliitikkona vaikuttaa?
3. Minkä tyyppisissä asioissa kannattaa olla yhteydessä?

Alviina Alametsä, 26, Puistola. Vihr. Kaupunginvaltuutettu, Helsingin tasa-arvotoimikunnan pj, kaupungin tarkastuslautakunnan jäsen ja HSL:n hallituksen jäsen. Mielenterveyspoolin hankepäällikkö.
1. Olen selvitellyt, mikseivät joidenkin juna-asemien liukuportaat toimi, ja vaikuttanut, jotta muunsukupuoliset helsinkiläiset saisivat tarvitsemansa terveyspalvelut. Autan aina parhaani mukaan: pienetkin asiat voivat helpottaa kaupunkilaisten arkea.

2. Olen pystynyt edistämään monia kuntalaisten toiveita – esimerkkinä aloitteeni avoimesta mielenterveysklinikasta, ja ponteni Puistolan aseman viihtyisyyden lisäämiseksi. Monissa asioissa tarvittaisiin kuitenkin kaupungin lisäksi valtion panosta.

3. Yksittäiset valtuutetut eivät voi vaikuttaa kaikkeen, mutta he voivat myös auttaa löytämään oikean tahon. Valtuutetuille kannattaakin kertoa sekä arjen kehitysehdotuksia, että korkealentoisia ideoita Helsingin parhaaksi.

Abdirahim Husu Hussein, 40, Viikki. SDP. Kaupunginvaltuutettu. Kasvatus- ja koulutuslautakunta. Yhteisöpedagogi ja toimittaja.
1. Paljon etenkin perus- ja ammattikoulutukseen sekä varhaiskasvatukseen liittyvissä asioissa.

2. Esimerkiksi koulutukseen liittyen sain autettua perhettä, jota ei ollut huomioitu kielimuuriin liittyvien väärinkäsitysten takia oikein. Sen sijaan Turunlinnantien liikenneturvallisuuteen liittyvä aloitteeni jäi kahden äänen päähän, mikä oli lopulta hyvä, koska sain kuulla, että koko Puhoksen alue uudistuu ja suunnitelmat ovat hyvät.

3. Minulle kirjoitetaan paljon facebookissa ja lisäksi olen vuoden alusta ollut ihmisten tavattavissa joka kuun kolmas perjantai. Olen tavannut ihmisiä kantaväestöstä ulkomaalaisiin ja kuullut esimerkiksi oleskelulupaan ja naapuriongelmiin liittyvistä asioista. Ajan välillä taksia, jossa myös kuulen kaupunkilaisia.

Mari Rantanen, 42, Tapaninkylä. Ps. Kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen varajäsen, sosiaali- ja terveyslautakunta, maakuntavaltuutettu. Ensihoitaja ja omaishoitaja.
1. Ylivoimaisesti eniten laittomasti maassa olevien palveluiden laajentamisesta, jota helsinkiläisten oli vaikea sulattaa. Myös vanhukset, omaishoitajuus, vammaiset, kouluasiat, liikennesuunnittelu jne. Viimeisin ryöppy oli piikkihuonekeskustelu sekä Hurstin lisäavustuksen epääminen.

2. Valitettavasti Perussuomalaisilla on vain neljä valtuutettua. Olemme pieni vähemmistö, eikä yhteistyö kanssamme liene kovin ”muodikasta”. Teemme parhaamme. Tarvittaessa vien virkamiehille asukkaiden pulmia, joita on käsittääkseni ratkottu nopeastikin.

3. Olen kuntalaisten edustaja, ääni ja heillä ”töissä”. Yhteydenottoja tulee paljon ja otan niitä mielelläni vastaan. Haluan kuulla mitä helsinkiläiset toivovat edustajansa edistävän.

Alueen poliitikot vastaavat myös lukijoiden kysymyksiin. Voit laittaa niitä sähköpostitse pirjo.pihlajamaa@lahitieto.fi tai tekstiviestillä 045 3489 373.

Edellinen artikkeliPappien pöytä kutsuu Malmilla
Seuraava artikkeliLuvassa kova paikallislohko