Romuautot halutaan pois Teerisuontieltä

Teerisuon tontti
Naapuritontin epämääräiset autot ja niiden ympärillä pyörivä väki ei ole lähistön asukkaiden mieleen. Kuva Teija Loponen

Uuden Ormuspellon asuinalueen asukkaita on jo pitkään häirinnyt Ala-Malmilla Teerisuontiellä tyhjäksi jääneen tontin tilanne. Naapuritontin romuautoista ja epämääräisistä kulkijoista kaivataan eroon.

Toistaiseksi rakentamattomalla tontilla on pahimmillaan ollut yhden asukkaan mukaan peräti 11 rekisterikilvetöntä autoa, osa autoista on osin rikottuja. Asukkaiden mukaan alueen ulkoilme on kaikkea muuta kuin mukava katsella uusien asuntojen ikkunoista ja parvekkeilta.

Yhteydenotto kaupungille poiki Kaupunkiympäristö, Rakennukset ja yleiset alueet –tiimipäällikkö Katriina Arrakoskelta lupauksen, että he selvittävät mikä kyseisen tontin tilanne on.

-Alueen tarkastaja käy paikalla ja ryhdymme asianmukaisiin toimiin. Rakentamattomista tonteista ei saa muodostua luvattomia kaatopaikkoja ja asuinympäristöä häiritseviä alueita, Arrakoski lupasi.

Viime perjantaina selvitys sai jatkoa, kun Tapio Kaitainen, vs. tiimipäällikkö alueiden valvonnasta, kertoi, että tapaukseen on reagoitu ja toimenpiteisiin ryhdytään Helsingin kaupungin siirtopäällikön ohjeistamalla tavalla. Koska kaupungilla on toimivalta kyseisellä alueella, käyvät pysäköinnintarkastajat paikalla ja arvioivat ajoneuvojen kunnon ja laittavat ajoneuvoihin siirtokehotukset. Siirtoaikaa on 7 vuorokautta.

-Mikäli ajoneuvo täyttää romuajoneuvon kriteerit ja on palanut tai muutoin siinä kunnossa, että se on vaaraksi ympäristölle tai ihmisille, kehotusta ei tarvitse laittaa ja ajoneuvo voidaan toimittaa suoraan hävitettäväksi. Mikäli tuo alue ei ole yleistä aluetta, tarvitsemme virka-apupyynnön alueen edustajalta ajoneuvojen poistamiseksi. Ajoneuvojen siirtoja voivat tehdä vain pysäköinnintarkastajat tai siirronvalvojiksi määrätyt henkilöt ja poliisi, kertoo Kaitainen.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliMalmin päivystys siirtyy HUS:lle
Seuraava artikkeliTattarisuon biolämpölaitoksen ympäristövaikutuksista yleisöilta 27.11.