Jokaisella meistä on mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja edistää sopua ja yhteistä hyvinvointia. Usein hyviä tekoja ajateltaessa ne liittyvät konkreettisiin tekoihin ja käytännön auttamiseen, kuten vaikkapa vanhusten käyttämiseen kaupassa, lähiympäristön roskien keruuseen tai lahjoitusten tekoon varainkeruutempauksissa. Vapaaehtoistyö onkin upea tapa auttaa. Mutta paljon hyviä ja tarpeellisia tekoja tapahtuu myös keskustelun ja ilmapiirin muokkauksen saralla. Toisinaan lähes huomaamatta, tai ainakin niin, että ilmapiirin muokkaaja ei itseään siinä nosta esiin. Asia on se tärkein.
Maanpuolustuskurssin avajaispuheessaan maanantaina presidentti Sauli Niinistö totesi, että Suomi on tarjonnut diplomaattisia ”hyviä palveluksia” ja niille on ollut viime vuosina myös kysyntää. Hän kertoi tulevansa ottamaan seuraavissa tapaamisissaan suurvaltojen johdon kanssa esille aseriisuntakysymykset ja Suomen valmiuden edesauttaa uuden neuvottelukierroksen aloittamista. Samaa asiaa, mutta huomattavasti pienemmissä mittakaavoissa on meidän kaikkien mahdollista tehdä. Mielipiteet kärjistyvät ja ovat vastakkain monenlaisissa asioissa niin kaveripiirissä kuin työelämässä, harrastuksissa tai vaikkapa koulumaailmassa. Erimielisyydet kuuluvat arkeen. Ja kuka vain voi ottaa sovittelijan viitan ylleen tarjoten puolueetonta keskusteluapua, toimien sovun syntymisen välittäjänä.
Sunnuntaina vietetään isänpäivää. Sen vieton toivoisi olevan sopuisaa myös niissä perheissä, joissa kaikki perheenjäsenet eivät enää saman katon alla asu. Isänpäivänä isät ovat pääroolissa, mutta siitä huolimatta lapsiin päivien viettotapa ja mahdolliset erimielisyydet jättävät pitkäkestoisimman jäljen. Moni tenava muistaa pitkään ne isänpäivät, jolloin koko perhe, tai ainakin isä ja lapset tekivät yhdessä jotain. Lautapelin peluu, uimahallissa käynti tai muu kaikille yhteinen mukava tekeminen jättää positiivinen muistijäljen. Leppoisa yhdessäolo on etenkin lapsille tärkeää, se sopii myös isänpäivän teemaksi.
Päätoimittaja Teija Loponen