Pihlajamäkeläinen Alli Haimakainen vastaanotti iloisena onnitteluja, joita Pihlajamäen kirkon eläkeläisten iltapäivän väki kävi hänelle kertomassa. Satavuotiaaksi ei Allia uskoisi, hän kävelee joka keskiviikko pitkät portaat alhaalta Moreenitieltä ylös kirkolle.
-En tupakoi, en käytä alkoholia, juon täysmaitoa, syön ruisleipää ja perunaa. Ja liikun paljon, siinä Allin listaus, miten säilyy vetreänä satavuotiaaksi.
Sortavalasta kotoisin oleva Alli menetti isänsä jo puolitoistavuotiaana tämän hukuttua tukkisumaa selvittäessään. Ehkäpä jo sieltä kumpuaa sinnikkyys selvitä elämästä, toipa se mukanaan mitä vain.
-Eihän tämä elämä aina helppoa ole ollut, mutta olen lohduttanut itseäni, että huomenna ei ole enää tämä päivä. Silloin on jo uudet ilot tai surut.
-Samoilla sanoilla hän meitä muitakin on suruissamme lohduttanut, kertoo yksi Allia onnittelemaan tulleista eläkeläisistä.
Alli muutti Helsinkiin vuonna 1936 naapurin tytön houkuttelemana. Puolisonsa kanssa hän meni vuonna 1939 naimisiin ja silloin he päättivät muuttaa takaisin Sortavalaan, mutta sota pakotti heidät palaamaan pian takaisin.
-Pihlajamäkeen äiti muutti vuonna 1985 isän kuoltua, kertoo tytär Marita.
-Hyvin olen viihtynyt, on vehreät näkymät. Alkuun tosin vierastin uutta asuinseutua.
Ennen eläkkeelle jääntiään Alli ehti tehdä monenlaisia töitä sotilasapteekista turkkien vuoritukseen, sekä myös miehensä leluja valmistavassa yrityksessä. Siellä hän metallinpuristinta käyttäessään menetti muutaman sormenpäänsä.
-Kolmea lastani hän hoiti pitkään ja sitten kun ei enää sitä tarvetta ollut, hän päätti noin 75-vuotiaana alkaa käydä kuntosalilla ja vesijumpassa, tytär kertoo.
-Lastenlasten kanssa oli kiva leikkiä ja retkeillä. Lisäksi olen aina ollut kova kävelemään, liikunta pitää pirteänä. Ja nyt olen jo neljä vuotta ollut isomummi, Alli Haimakainen kertoo ylpeänä.
Samassa talossa asuvat rouvat kertovat Allin pitkistä kävelylenkeistä, jotka joskus huolestuttivat vähän naapureitakin. Nyt kävelyille lähdetään vain seurassa.
-Me olemme saunakavereita, Allille on tärkeää päästä joka lauantai saunaan. Silloin kun Alli oli kaatunut ja satuttanut lonkkansa, otettiin rollaattori käyttöön ja ihan löylyynkin mukaan. Nyt hänelle taas riittää pelkkä kävelykeppi, naapurit kertovat.
Lonkan murtuminenkaan ei Allia masentanut. Mieli teki liikkeelle ja välillä mökillä käydessä rollaattori sai jäädä, jos pientareella näkyi harava, joka houkutteli töitä tekemään.
-Äiti on luonteeltaan sellainen, ettei anna elämän masentaa. Rintasyöpään sairastuttuaan hän ei ainuttakaan kyyneltä itkenyt. Totesi vain, että mikä tulee se tulee, Allin luona päivittäin käyvä tytär kertoo.
Puolisonsa kuoltua Alli reissasi niin USA:ssa kuin Kanadassa ja 90-vuotispäivälahjakseen hän sai kuumailmapallolennon.
-Eihän se tuntunut missään, kovin lyhytkestoinen se oli, päivänsankari tuumi silloin.
Nyt takana on viikko juhlia eri kerhoissa ja ryhmissä, joissa Alli ahkerasti käy. Sunnuntaina 100-vuotiasta juhlittiin perheen kesken.
Teija Loponen
