Hautausmaan muistelupaikka siirtyy tulipalovaaran takia

malmin muistelupaikka
Uuden muistelualueen päätyyn on jo laitettu kivi ja seuraavaksi kiinnitetään kuvassa näkyvä enkeli. KUVAAJA PAULA NIEMELÄ

Toinen Malmin hautausmaan menneiden sukupolvien muistelupaikoista on siirretty uuteen paikkaan. Siirto koskee Viikin puoleisen portin lähellä korttelissa numero 82 ollutta muistelupaikkaa. Sille on löydetty uusi paikka kortteleiden 96 ja 97 välistä.

Vanha päätettiin poistaa kokonaan käytöstä paloturvallisuussyistä. Ihmisten tuomat muistokynttilät tulivat liian lähelle ympäröiviä puita, ja palavista kynttilöistä syntyi vaaratekijä.
– Siellä on aiemmin tänä vuonna syttynyt yksi kataja palamaan. Sen roihuamisen huomasi ohikulkija, kertoo ylipuutarhuri Paula Niemelä.

Enempien vahinkojen välttämiseksi työntekijät keksivät, että mitä parhain muistelupaikan korvaaja on hautausmaalle muotoiltu väylä, joka kantaa nimeä Kivinen tie. Kynttilöitä voi laskea kivien päälle tai reunukselle tai muuripäätyyn, joka muistuttaa muodoltaan alttaria.

Uusi paikka otetaan käyttöön ennen pyhäinpäivää, joka on joulun ohella muistelupaikan sesonkiaikaa. Hautausmaalle ja nettiin tulee tiedotteita asiasta. Uudelle alueelle tulee opasteet Ketokivenkaaren portilta ja pääväylältä. Uusi paikka on lähempänä Ketokivenkaaren porttia, joten autolla tulijan kannattaa kurvata sinne puolelle.
– Viikin puolelta uuteen paikkaan tulee nyt vähän enempi kävelyä, mutta siinä samalla voi ihastella kaunista hautausmaata.

Pihlajamäentien portin edessä oleva toinen muistelupaikka säilyy entisellään.

Toukokuun alussa Helsingin seurakuntayhtymässä työt aloittanut Paula Niemelä on Malmin hautausmaan uusi ylipuutarhuri. Hänen pitkäaikainen edeltäjänsä Juha Ollila on siirtynyt Espooseen hautaustoimen päälliköksi.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliMalmin tornista 22 : Ilmailu ja ilmastohaitat
Seuraava artikkeliSatavuotias pirteä Alli ei turhia murehdi