Kuukausittaiset Arkistot: lokakuu 2018

axoria

Pariisista pronssia eräläisille

Kolme Tapanilan Erän voimistelijoiden joukkuetta suuntasi viime viikonloppuna kansainväliseen ja kovatasoiseen Louvres Cup kilpailuun Pariisiin. Kilpailut huipentuivat eräläisittäin hienosti Elite Pre Juniorin saavuttamiin pronssimitaleihin. Perjantaina käydyssä...

Puistolan ysejä työmaille

Destia pilotoi marraskuun alussa peruskoululaisille tarkoitettua Työelämään tutustumisjaksoa (TET), jossa oppilas pääsee tutustumaan infra-alaan viikoksi. Liikenneväylien ja ratojen sekä liikenne- ja teollisuusympäristöjen lisäksi kokonaisia elinympäristöjä...
kytkintie 22

Jätteenlajittelulaitos tekee tuloaan Kytkintielle

Tattarisuolle haetaan taas uutta ympäristölupaa. Tällä kertaa kyseessä on alueella jo ennestään toimivan Kuljetusrinki Oy:n hakemus, jossa yhtiö pyytää lupaa saada rakentaa Kytkintie 22-24:n...
seurakunta vaali-ilta äänestys

Diakonia seurakuntavaali-illan aiheena

Diakonian vaali-illassa pohdittiin auttamisen ja rinnalla kulkemisen keinoja, äänestettiin väittämistä ja kuultiin ehdokkailta heidän vaalilistojensa näkemyksiä. Malmin seurakunnan diakoniatyön johtaja Elina Leppihalme kertoi alkuun, että...
kämnerintien talot

Uusia kerrostaloja Tapulikaupunkiin

Kämnerintiellä on suunnitteilla asemakaavan muutos, jonka tavoitteena on purkaa nykyiset kolme kaksikerroksista kerrostaloa ja rakentaa niiden tilalle kolme kahdeksankerroksista taloa. Tapulikaupungissa osoitteessa Kämnerintie 8 sijaitsee...
teija loponen

Talvea kohden

Viikonloppuna ja alkuviikosta saatiin jo kokea pakkasta ja nähdä ensimmäiset hennot lumihiutaleet. Viikonloppu oli monissa taloyhtiöissä talkoiden aikaa, pihoja haravoitiin ja arvuuteltiin tulevan talven...
tapanilan työväenyhdistys synttärit

Tapanilan työväellä jo 110 yhteistä vuotta

Tapanilassa on jo viime vuosisadalta asti ollut yksi pääkaupunkiseudun merkittävimpiä työväenliikkeen kotipesiä, jossa on osaltaan rakennettu suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Lukuisia merkintöjä työväenliikkeen historiikkeihin kerryttänyt Tapanilan työväenyhdistys...
juha salonen longinojalla

Longinojan luontopolku – iloa tuottava älynväläys

Tapanilasta Malmille kiemurteleva ja Savelan kautta Vantaanjokeen laskeva Longinoja tulee jatkossa entistä tutummaksi Koillis-Helsingin nähtävyydeksi. Longinojaan tutustumista helpottamaan avataan perjantaina luontopolku. Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura Skes...
100v Alli

Satavuotias pirteä Alli ei turhia murehdi

Pihlajamäkeläinen Alli Haimakainen vastaanotti iloisena onnitteluja, joita Pihlajamäen kirkon eläkeläisten iltapäivän väki kävi hänelle kertomassa. Satavuotiaaksi ei Allia uskoisi, hän kävelee joka keskiviikko pitkät...
malmin muistelupaikka

Hautausmaan muistelupaikka siirtyy tulipalovaaran takia

Toinen Malmin hautausmaan menneiden sukupolvien muistelupaikoista on siirretty uuteen paikkaan. Siirto koskee Viikin puoleisen portin lähellä korttelissa numero 82 ollutta muistelupaikkaa. Sille on löydetty...

Malmin tornista 22 : Ilmailu ja ilmastohaitat

YK:n alaisuudessa toimiva hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (IPCC) julkaisi taannoin laajalti huomiota herättäneen raportin. Siinä puututaan muun muassa lentämisen ilmastohaittoihin. Mitä paneelin suositukset merkitsevät Malmin lentoasemalle? Maailmanlaajuisesti...
valtuutetut

Päättäjien palsta: Kauko Koskinen, Terhi Peltokorpi, Björn Månsson

LUKIJA KYSYY 1. Kannatatko biolämpölaitosta Tattarisuolle? 2. Millaista palautetta olet saanut asukkailta laitokseen liittyen? 3. Olisiko kasvihuonepäästöistä eroon pyrkivän Helsingin rakennettava oma pienydinvoimalaitos? Kauko Koskinen, 79, Tapaninvainio. Kok....

Malmitaloon etsitään esitysten toteuttajia

Helsingin osallistavan toiminnan periaatteet näkyvät myös kulttuuritaloilla. Malmitalolla etsitään toimijoita sisällöntuottajiksi useampaankin tapahtumaan. Kaupunki tarjoaa tilat, tekniikan ja henkilökuntaa avuksi. -Meillä on tosiaan tulossa useitakin...