Etusivu Urheilu PuMaVolleyn pelit taas Puistolan Urheilutalolla: Naisten ykkössarjan Siia ja Oona palasivat junioriseuraansa

PuMaVolleyn pelit taas Puistolan Urheilutalolla: Naisten ykkössarjan Siia ja Oona palasivat junioriseuraansa

PuMaVolleyn edustusjoukkueessa pelaavat Siia Suonperä ja Oona Laurell ovat tunteneet pitkään toisensa, vaikka pelasivat lentopalloa samassa seurassa vain junnuina.

PuMa-Volleyn edustusjoukkue pelaa naisten 1-sarjassa. Seura omaa jo kolmen vuoden kokemuksen sarjasta entisenä HEL Volley 2 –joukkueena. Pelaajista puolet on Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian opiskelijoita ja kuuluvat PuMan A-tyttöjen joukkueeseen. Päävalmentaja Juho Rajalan tähtäimessä siintää liigapaikka, sitten aikanaan. Toisena valmentajana toimii Virginie De Carne, entinen Belgian maajoukkuehakkuri, jota on sanottu jopa Euroopan parhaaksi lentopalloilijaksi.

-Tänä vuonna erityistä haastetta tuo peleihin se, että nyt koko Suomi kuuluu valtakunnalliseen sarjaan. Ennen oli etelä ja pohjoinen ominaan. Käytännössä tämä tarkoittaa pelimatkojen ulottumista Joensuuhun ja Ouluun saakka, kertoo Siia.

-Ja pohjoisella on aina ollut kovimmat joukkueet. Eli meillä vastustajan taso nousee, lisää Oona.

Oona Laurell toteaa, että menestyäkseen pelaajien on oltava sitoutuneita. Hän onkin valmis antamaan kaikkensa joukkueen eteen.

Siia taas toteaa haluavansa joukkueen menestystä, mutta ei halua myöskään tuottaa itselleen pettymystä huonolla pelaamisella. Juuri nyt Siiaa harmittaa kovasti loukkaantunut olkapää, jonka kuntoutumista odottaessa hän pelaa toista paikkaa kuin normaalisti.

-Meitä molempia taitaa kismittää, että koris saa paljon enemmän julkista huomiota. Me toivomme kovasti, että nyt kun palasimme Puistolaan pelaamaan, saisimme yleisöä katsomoon ja sitä kautta ehkä myös uusia lentopallon harrastajia, esittää itsekin D-poikia PuMa:ssa valmentava Oona.

-Yleisö nostaa pelaajat ihan toiselle tasolle. Katsojien edessä syntyy vielä suurempi halu ylittää itsensä ja nostaa joukkue voittoon, Siia lisää.

Omat vahvuutensa he tuntevat hyvin. Siia kertoo olevansa varma pelaaja, joka ei anna mahdollisen huonon päivän näkyä muille tai peliin. Oona puolestaan on kavereiden kannustaja, hän puskee joukkuetta eteenpäin.

-Pitkä kokemus tuo meille varmuutta peliin.

Tytöt innostuivat lentopallosta jo varsin nuorina.

-Minulla äiti pelasi aktiivisesti ja jossain vaiheessa toimi omankin joukkueeni valmentajana. Lapsena oli aika helppo valita sama harrastus kuin äidillä, vaikka ei minua siihen koskaan painostettu. Ja kokeilin minä muitakin harrastuksia, Siia kertoo.

Oona on lapsena ja nuorena harrastanut monenlaista, mutta lentopallo on pysynyt ykköslajina. Monien muiden pelaajien tavoin kesäisin hänkin pelaa biitsiä.

Nykyään ykköstasolla treenaaminen on käytännössä jokapäiväistä, omat kotitreenit ovat yhtä tärkeät kuin joukkueen yhteiset.

-Valtaosa kavereista tulee omasta joukkueesta, he ymmärtävät muita kavereita paremmin, että harjoitukset on pakko vetää läpi, vaikka tarjolla olisi muutakin kivaa tekemistä.

Heitä ei häiritse sekään, että kauden alettua vapaa-aikaa ei juuri jää viikonloppujen mennessä pelimatkoihin.

-Tämä on oma valinta. Me olemme sitoutuneet tähän ja vaikka se vie vapaa-ajan, pelaaminen myös antaa paljon, toteaa Oona.

-Lentopallo antaa kyllä enemmän kuin ottaa, se tuo kavereita ja itsevarmuutta, jokainen saa olla oma itsensä ja ketään ei syrjitä, koska joukkueen on pelattava yhteen menestyäkseen, listaa Siia.

Helsingin yliopistossa opettajaksi opiskeleva Oona uskoo, että sittenkin kun aktiiviura on ohi, tulee lentopalloa harrastettua aikuisten harrastejoukkueissa.

 

Teija Loponen

 

PuMa Volley myy kausikortteja 1-sarjapeleihin, 50 e kausi.

Kausikorttitulot käytetään nuoren kehittyvän joukkueen toimintaan. Valtakunnallinen sarja aiheuttaa matka- ja majoituskuluja huomattavasti aikaisempaa enemmän.

PuMa-Volleyn 1-sarjan runkosarjan syksyn kotiottelut Puistolan Urheilutalolla:

  • Su 30.09. klo 16 PuMa-KoLe-57
  • La 13.10. klo 15.30 PuMa-LP-Vampula 1
  • Su 14.10. klo 16 PuMa-PuWo
  • Ma 05.11. klo 18 PuMa-Kuortane
  • La 01.12. klo 13 PuMa-LP Viesti Akatemia