Päättäjien palsta: Abdirahim Husu Hussein, Heimo Laaksonen, Terhi Peltokorpi

valtuutetut
Kauko Koskinen, Veronika Honkasalo, Heimo Laaksonen, Alviina Alametsä, Sinikka Vepsä, Abirahim Hussein, Terhi Peltokorpi, Björn Månsson ja Mari Rantanen

1. Kehitetäänkö Helsinkiä tasapuolisesti akselilla keskusta-esikaupungit?
2. Onko alueellista epätasa-arvoa rakentaa kaikki vetonaulat kantakaupunkiin?
3. Miksei arkkitehti- ja designmuseota sijoiteta vaikka Malmille nostamaan aluekeskuksen profiilia?

Abdirahim Husu Hussein, 39, Viikki. SDP. Kaupunginvaltuutettu. Kasvatus- ja koulutuslautakunta. Yhteisöpedagogi ja toimittaja.
1. Eiköhän yritystä ole saada erilaisia palveluja myös keskustan ulkopuolelle, mutta keskustan kehittäminen taitaa olla enemmän painopiste. Tasapuolisuutta on hyvä pitää koko ajan mielessä Helsingin asioista päätettäessä.
2. Totta kai vetonaulat kannattaa rakentaa sinne, mihin ihmiset pääsevät niitä helposti katsomaan, mutta kyllä moneen esikaupunkiinkin pääsee kätevästi.
3. Käsittääkseni tässä on kysymyksessä valtion kanssa yhdessä tehtävä hanke, joten sijoituspaikan suhteen pitää neuvotella myös opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Voi olla, että tämä kuvio vie museon ”Helsingin merelliseen keskustaan”, kuten asiasta tilatussa selvityksessä sanotaan. Tässä täytynee miettiä Suomen tavoitteita Helsingin aluekehitystavoitteiden lisäksi.

Heimo ”Hemppa” Laaksonen, 68, Puistola. Kok. Kaupunginvaltuutettu, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, Urheiluhallit Oy:n hallitus. Kotiseutuneuvos.
1. Tasapuolisuutta on aina vaalittava. Asukkaan näkökulmasta se on oikeutettu vaade. Olen peräänkuuluttanut aina tasapuolisuutta ja vaatinut Koillis-Helsinkiin samoja palveluja ja elinehtoja kuin on muuallakin Helsingissä. Tietysti on palveluja, jotka luonnollisesti sijoittuvat keskustaan.
2. On luonnollista hyväksyä, että esim. helsinkiläisille ja turisteille merkittävät kulttuuripalvelut löytyvät kantakaupungista. Mutta on myös julkisia hankkeita, joita voidaan kantakaupungin asemasta hyvin rakentaa Koillis-Helsinkiin.
3. Näille lienee keskusta paras. Esimerkiksi päivän risteilyvieraita on vaikea houkutella Malmille. Kasvava turismi on Helsingille hieno ja tärkeä asia. Malmin aluekeskuksen profiilin nostamisessa meillä koillisenkin valtuutettuilla rittää kyllä työsarkaa.

Terhi Peltokorpi, 43, Suutarila. Kesk. Kaupunginvaltuutettu, keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta. Keskustan eduskuntaryhmän sivistys- ja sosiaalipoliittinen sihteeri.
1. Tässä on parantamisen varaa. Eri alueita pitäisi kehittää mahdollisimman yhdenvertaisesti ja tasapuolisesti. Erityisen tärkeää tämä on asukkaiden jokapäiväisten palveluiden kehittämisessä ja sijoittamisessa sekä suunnitellessa alueille esim. viheralueita ja leikkipuistoja.
2. Houkuttelevia kohteita pitää rakentaa myös kantakaupungin ulkopuolelle, mutta en pidä isona ongelmana sitä, että monet myös turisteja houkuttelevat palvelut sijoittuvat kantakaupungin tuntumaan. Pidän erittäin tärkeänä, että mm. kulttuuripalveluita olisi nykyistä enemmän kaikissa lähiöissä.
3. Pidän tärkeänä Malmin alueen kehittämistä, mutta noiden museoiden yhdistämistä selvittänyt työryhmä esitti museon sijaintipaikaksi Hanasaaren voimalaitosta, Hietalahdenrantaa tai Metropolian rakennuksia Albertinkadulla.

Pirjo Pihlajamaa

Alueen poliitikot vastaavat myös lukijoiden kysymyksiin. Voit laittaa niitä sähköpostitse pirjo.pihlajamaa@lahitieto.fi tai tekstiviestillä 045 3489 373.

Edellinen artikkeliMalmin tornista 21
Seuraava artikkeliNälkäpäivän tuotto auttaa Suomessa ja ulkomailla