Koulujen alku toi jälleen julkisuuteen ikäviä ja hyvin vakaviakin kiusaamistapauksia. Vakavaa kiusaaminen on aina, olipa sen taso millainen vain. Mutta on järkyttävää, että kiusauksen uhrit voivat joutua kokemaan henkisen väkivallan lisäksi fyysistä väkivaltaa. Molemmat ovat yhtä pahoja, mutta jälkimmäisessä ei enää voi olla kyse ajattelemattomuudesta. Kiusaaminen missä muodossa vain voi johtaa kauaskantoisiin seurauksiin, lapsen ja nuoren masentumiseen, eristäytymiseen ja pahimmillaan itsetuhoisiin ajatuksiin sekä tekohin. Koulut yrittävät puuttua kiusaamistapauksiin, mutta koulumatkalla tai muuten koulun ulkopuolella tapahtuvaan kiusaamiseen ne eivät voi puuttua. Vastuu on muiden, kiusaajien, kiusaamista näkevien aikuisten, ja vanhempien, joiden pitää jo kotona tehdä selväksi, että kiusaaminen on täysin sopimatonta käytöstä.
Monesti lapsi tai nuori ei tule itse ajatelleeksi, kuinka vakavasta asiasta on kyse. Kiusaamisrinkiin lähdetään helposti mukaan, se saatetaan kokea hauskanpitona ymmärtämättä kiusatun tunteita. Jokaisen lapsen pitäisi joutua hetki miettimään, miltä itsestä tuntuisi, jos joutuisi kohdelluksi samoin. Jos kännykkä tai reppu heitettäisiin lammikkoon, nimiteltäisiin, heiteltäisiin kivellä tai varastettaisiin tavaraa. Sitä ei taatusti kohdalleen tahtoisi. Samaten jokaisen asiaan välinpitämättömästi suhtautuvan aikuisen pitäisi miettiä sitä, että kohteena, ei kiusaajana, voisikin olla oma lapsi. Valitettavasti jo päiväkoti-ikäiset saattavat lyödä toisiaan ja kuvitella, että kyseessä on leikki. Eräs pieni tyttö kertoi uudesta päiväkotikaveristaan, siitä joka ei lyö – hän esitteli. Surullista.
Puistolassa lapsuutensa asunut ja koulunsa käynyt Krista Välkkilä on kirjoittanut lapsille satukirjan, jossa tunteilla on tärkeä merkitys. Lastentarhanopettajan satukirja sai alkunsa siitä, että Välkkilä huomasi tunnetaitojen ja kivan kaverin –kykyjen alkavan olla jo nuorilla aikuisilla hukassa. Itsekeskeisyys on asettunut tilalle. Välkkilä haluaa osaltaan vaikuttaa siihen, että nuo taidot opittaisiin lapsena niin hyvin, että ne pysyvät mielessä vielä vanhemmitenkin. Ei kiusata – työpaikoillakaan.
Päätoimittaja Teija Loponen
