Lasten asialla

teija loponen

Pienten lasten vanhemmat elävät usein niin kiireistä aikaa, että tarmoa ei riitä kuin arjen pyörittämiseen. Kuulin viime viikolla kuinka erään tutun lasten päiväkodista oli lähtenyt useampia hoitajia pois ja tilalle oli saatu epäpäteviä, lasten kanssa epävarmoja hoitajia.  Tutulta lastentarhanopettajalta taas kuulin, että ongelma koskee koko kaupunkia. Poislähdön syinä ovat usein sisäilmaongelmat. Toiseksi syyksi hoitajat kertovat työn kehnon palkan verrattuna sen haasteellisuuteen ja vastuullisuuteen. Hoitajia ahdistavat myös monet uudet ohjeistukset, joita on mahdoton toteuttaa käytännön tasolla. Myös monikulttuurisuuden mukanaan tuomat käytännön haasteet saattavat vaikeuttaa työssä viihtymistä.

Voimassa olevan varhaiskasvatuslain asetuksen mukaan päiväkodissa täytyy olla yksi kasvattaja kahdeksaa yli kolmevuotiasta lasta kohden. Alle kolmevuotiaita lapsia taas saa olla yhtä kasvattajaa kohden neljä. Helsinki noudattaa suhdelukua, jonka mukaan yli kolmevuotiaita saa olla yhtä kasvattajaa kohden seitsemän. Kasvattajalla tarkoitetaan aina kasvatusvastuullista aikuista, eli lastentarhanopettajaa tai lastenhoitajaa. Näistä ammattitaitoisista henkilöistä on huutava pula, siksi kaikissa päiväkodeissa ei ainakaan kokoaikaisesti tuohon asetuksen suhdelukuun päästä.

Lapsiperheet Malmilla ovat odottaneet leikkipuisto Kotinummen uudisrakennustöiden käynnistymistä. Nyt on selvinnyt, ettei leikkipuistoa saadakaan vielä ensi vuodelle, sillä sen rakentamisesta ei oltu valmiita maksamaan riittävää summaa. Säästönuoli osui jälleen lapsiin. Edelleen on myös avoinna Tapulin leikkipuiston tilanne. Nykyistä rakennusta ei saa käyttää, mutta uutta ei budjeteista löydy. Lapset saavat viettää vielä pitkään päiviään ulkosalla.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö viettää perjantaina 70-vuotispäiviään.  Merkkipäiväänsä hän viettää työn merkeissä ja mahdolliset muistamiset hän toivoo suunnattavan hyväntekeväisyyteen, syrjäytymisvaarassa olevia nuoria tukevalle Tukikummit-säätiölle tai vähäosaisten hyväksi toimivalle Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:lle. Hieno ele. Onnittelut presidentillemme.

Päätoimittaja Teija Loponen