Etusivu Muistoja Wanhasta Puistolasta Nuori Werther Wanhassa Puistolassa 1955

Nuori Werther Wanhassa Puistolassa 1955

Vuodet ja kuukaudet eivät ole aina veljiä keskenään. Tänä vuonna 2018 olemme kokeneet varsinaisen hellekesän, joka alkoi kurjan juhannuksen jälkeen. Vuonna 1955 kesäkuun alku oli kolea ja kostea, mutta jo juhannuksena oli kuumaa. Tuo kesä oli pitkä, helteinen ja kuiva melkein elokuun loppuun. Sademäärä oli vain alle viidesosa normaalista.

Asuimme Puistolassa Harjutien (nyk. Karrintie) mäessä. Silloin ei ollut televisiota, ei tiski- eikä pesukoneita. Saunamökki lämmitettiin haloilla eikä nappia painamalla. Tarpeilla käytiin pihan perällä puuceessä. Kuvanveistäjäisäni Gunnar Uotila yritti epäsäännöllisillä tuloillaan elättää kuusihenkistä perhettä, johon kuuluivat minun lisäkseni veljeni Ilkka ja Pekka sekä pikkusiskomme Laura.

Vaikka elämä oli puutteellista ja hankalaa, vieraita kävi talossa solkenaan. Jopa nimipäiviä vietettiin sekä sukulaisten että naapurien kanssa.

Kävin tuolloin Puistolasta käsin Helsingin Ressu-koulua. Kesällä olin töissä Postitalossa aseman vieressä. Noudimme satamasta ulkomaan pakettipostia ja käsittelimme sitä lähetettäväksi eri puolille Suomea. Noilta ajoilta ovat nämä päiväkirjamerkinnät.

 

Perjantai 24.6.1955 (18 astetta, melkein selkeää. Lämpötilat ovat arvioimiani päivän keskilämpötiloja)

Oli juhannusaatto, Kävin kuitenkin kahdesti töissä. Aamulla käsittelin tunnin verran Amerikan postia. Sitten minulle kerrottiin, että joutuisin jollekin keikalle vasta klo 14. Kotimatkalla hain rippikoulukuvat Espalta. Puistolassa luin hienossa kesäsäässä lehtiä.  Lähdin sitten takaisin töihin kaupunkiin. Hoidin auton apumiehenä postinjakelua. Kesäapulaiset olivat silloinkin työpaikoilla heittopusseja.

Juhannusaattoilta oli selkeä ja kaunis. Saimme vieraaksemme äidin siskon perheen.  He jäivät jopa yöksi.  Saunan jälkeen minua väsytti.  Luulin jo nukahtavani koko illaksi. Muut kävivät naapurissakin kylässä.  Isä oli lähtenyt Puistolan Urheilijoiden lavalle. Olin jonkin aikaa äidin kanssa kotona.  Näin kirjoitin: ”Ei mieleni tee ihmeemmin lavalle, mutta kaiketi tästä pitää lähteä.  Ulkona on osittain pilvinen mutta lämmin sää.  Tuuleekin hiukan. Kukat tuoksuvat.  Lavamusiikin ääni kantautuu avoimesta ikkunasta.  Täytyisipä nähdä kokko, mutta tärkeämpänä pitäisin seurata, miten ihmiset poistuvat paikalta pikkutunneilla.  Olen vielä empivällä kannalla, lähtisinkö katsomaan.  Ja lähdinpä sittenkin. Vielä yöllä kahden aikaan olin metsässä Aurinkomäentiellä. Katselin aikani ihmisiä ja aamuyön luontoa

Lauantaina 25.6.1955 eli juhannuspäivänä (18 astetta, selkeää)

Heräsin vasta puolilta päivin, kun aurinko helotti ankarasti selkeältä taivaalta. Yövieraat olivat jo käyneet isän ja Ilkan kanssa aamukävelyllä. Olin katolla ottamassa aurinkoa. Sain tervaa kenkiini ja sukkiini.

Saimme vielä lisää sukulaisvieraita Rajakylästä.  He tulivat kuorma-autollaan. Illalla teimme Ilkan kanssa voimailuharjoituksemme. Otimme saunassa kylmän kylvyn.

Sunnuntaina 26.6.1955 (18 astetta, selkeää)

Kävimme Rekolassa kylässä.  Muut kävivät keskustassa äidin siskonmiehen Jorman päivillä.  Kotona luin Tietojen kirjan artikkeleita ilmatieteestä.

Maanantaina 27.6.1955 (17 astetta, puolipilvistä)

Menin töihin jo 5:30-bussilla. Minua oli pyydetty tulemaan auton apumieheksi klo 6:50. Harhailin postin pihalla ja yritin löytää sitä miestä, joka pyysi minua perjantaina keikalle. En löytänyt ketään. Teinkin sitten normaalin päivän ulkomaanpakettiosastolla. Olin mukana, kun Amerikan-postikuormaa purettiin pihassa.

Kun palasin kotiin Puistolaan. siellä oli sukulaisvieraita Rengosta. Illalla tuli vielä vakiovieraamme kirjailija Otto Varhia.  Isän luona kävi vielä yksi vieras ja sitten vielä kaksi naapuria. Matti kävi hakemassa renkolaista Topia.

Kirjoittaessani tästä osaltani hiukan pieleen menneestä juhannuksesta hermostuin niin, että painoin mustetäytekynäni terän hajalle. Jatkoin kosmoskynällä. Kuulakäkikynät olivat silloin vielä harvinaisia. Pelkäsin myös, että kuulakärkikynän jälki ei kestäisi aikaa niin kuin mustekynän merkinnät.

Helteet jatkuivat. Työpaikallani tapahtui kummia. Yhtenä päivänä eräs työntekijä toi paikalle viinapullon. Miehet joivat sitä vuorotellen. Erään vaimo oli tullut paikalle solvaamaan miestään. Minusta nuo miehet olivat älykkäitä, mutta viina oli vienyt heidän arvostelukykynsä. Yksi työkavereista oli yrittänyt itsemurhaa. Tuona iltana luin kotona Johannes Linnankosken Laulua tulipunaisesta kukasta.  Olisin niin toivonut olevani kuin tuon romaanin hurmuri-Olavi…

Sunnuntaina 17.7.1955 (21 astetta, selkeää)

Olin pikkuserkkuni Mannilan Matin kanssa Tapanilassa pelaamassa pienoisgolfia. Ottelun tuloskortti on tallella. Siinä lukee: ”Pienoisgolf, Tapanila, Ratatie 11. Maksu oikeuttaa vain yhteen pelierään. Enintään 7 lyöntiä rataa kohti.” Pienoisgolf oli tuolloin hyvin suosittu ajanviete. Kenttiä oli paljon tiheämmässä kuin nykyään.

Siellä oli paljon väkeä, mm. kauniita tyttöjä. Kun tulin pyörällä Tapanilaan, näin Marja-Leenan ja hänen kanssaan erään kauniin tytön. Olin lauantaina aamujunassa vaihtanut tämän toisen tytön kanssa joitakin silmäyksiä ja kuulin tyttöjen suusta juuri ohitushetkellä ”Oh!”. Kirjoitin: ”Ehkä asia on minun puoleltani turhaa kuvittelua, mutta jos se luulo osoittautuisi vääräksi, olisin pettynyt…” Matti muuten voitti pienoisgolfin harmillisen niukasti 78-79.

Olen pitkästä aikaa iloisella tuulella. Lähiajan päämääränäni on tutustua yhä enemmän maailmankirjallisuuteen – ja tyttöihin.  Siinä on nuoren Wertherin kärsimyksiä hellekesänä 1955. Ne on kirjoittanut teini-ikäinen poika, joka jätti juhannuksen lavatanssit väliin, kun ei ollut opetellut kunnolla tanssiaskelia eikä muutenkaan lähestymään tyttöjä.

Timo Uotila