Koulut alkavat

teija loponen

Mahtava hellekesä, vähän turhankin kuuma, alkaa olla hiljalleen takana. Alkuviikosta kaupoissa näkyi tavallista enemmän pikkuväkeä, sillä huomenna alkava kouluvuosi sai etenkin ensiluokkalaiset viimeistään nyt reppukaupalle. On hyvä, että koululaiset suosivat nimenomaan reppuja, sillä se on selälle ja harteille terveellisin tapa kuskata toisinaan painaviakin koulutavaroita. Koulujen alkaessa lapsille opetetaan turvallinen koulureitti. Siitä huolimatta kaveriporukassa liikkuminen voi saada liikenteen seuraamisen unohtumaan ja silloin syntyy helposti vaaratilanteita. Aikuisten tehtävä on huolehtia siitä, että kulku sujuu turvallisesti. Etenkin meidän autolla tai polkupyörällä ajavien tulee muistaa varoa liikenteessä heitä, jotka eivät niin tottuneita kulkijoita ole.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto on tänäkin syksynä järjestämässä paikallisyhdistystensä kautta Koulutien turvaajat –kampanjan, jossa vapaaehtoiset aikuiset ovat turvaamassa kouluun kulkevien lasten suojateiden ylityksiä. On äärettömän surullista, että viisi alakouluikäistä lasta kuolee ja yli 160 loukkaantuu liikenteessä vuosittain. Suurin osa näistä onnettomuuksista tapahtuu suojateillä. Vastuu on siis todellakin autoilijoiden, ennen suojatietä on syytä vähentää reippaasti vauhtia ja tarkkailla mahdollisesti kadun reunassa näkyviä lapsia. Se muistetaan hyvin koulujen alkuvaiheessa, mutta ei sitten muutaman kuukauden kuluttua, jolloin vanhemmatkaan eivät enää ole lapsiaan saattamassa.

Tämä on ensimmäinen numeromme kesätauon jälkeen. Saimme heinäkuussa muutamia huomautuksia siitä, että lehteä ei ole jaettu, mutta eipä se edes ilmestynyt jaettavaksi. Saimme myös mukavia juttuvinkkejä, joita kaikkia ei vielä tähän numeroon ehditty toteuttaa. Kiitos niistä. Tästä keskiviikosta lähtien Lähitieto ilmestyy taas tutusti kerran viikossa keskiviikkoisin. Ja täysin ilmaiseksi ja ilman rekisteröitymistä lehti on luettavissa myös kotisivultamme. Mukavia hetkiä aidon paikallislehtemme seurassa!

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliVuoden kestänyt rakentamishanke on valmis: Lähes kilometrin mittaiset esteettömät pitkospuut
Seuraava artikkeliTenavatien vanha koulu päiväkodiksi