Yhteistyöllä

teija loponen

Tapanila on vuosikymmenet ollut vahva yhteisöllisyyden keskus, jossa asioita on saatu aikaan yhteistyöllä, vapaaehtoisten voimin ja yhdessä tekemällä. Tuo vuosikymmenten perinne jatkuu yhä. Todella upeasti se näkyy Kylätilan hankkimisena, mutta myös monessa muussa pienemmässä hankkeessa. Yksi uusimmista mosalaisideoista on kunnostaa Tapanilan keskustassa sijaitseva hoitamaton puistoalue mukavaksi ja turvalliseksi lasten leikkipaikaksi. Koska kaupungin tontilta ei puita voi kaataa tai muitakaan hoitotoimenpiteitä tehdä, pyydettiin virkamiehiä yhteistyökeskusteluun. Se osoittautui hedelmällisemmäksi kuin oli uskallettu odottaakaan ja kun asukkaat ottavat vahvan toteuttamisvastuun, hoitavat kaupungin elimet puiden kaadot ja roskien kuljetukset. Yhteistyöllä se sujuu!

Laajamittaista yhteistyötä esiintyy myös Malmilla reilun viikon päästä. Malmin päivät ovat kaikkien malmilaistoimijoiden yhdessä toteuttama hanke, jossa ohjelmaa, tekemistä ja esittelyjä tuottavat kaikki halukkaat tahot. Jotta päivän ohjelma olisi mahdollisimman monipuolinen, mutta päällekkäisyyksiä ei tulisi, ovat eri toimijat kokoontuneet yhteen jo useamman kerran tapahtuman sisältöä miettimään. Yhdessä tehden Malmin päivästä tulee hieno tilaisuus. Samaan ajankohtaan osuu ravintolapäivä, joka näkyy niin Malmin päivässä kuin lähiympäristössäkin. Kierrettävää siis riittää.

Vapaaehtoisten järjestämät tapahtumat ovat tärkeitä. Usein on niin, että samat henkilöt kantavat vastuuta useissa eri yhdistyksissä. Ja kun vastuuhenkilö lopulta väsyy, ei jatkajaa löydy. Jopa muutama kaupunginosayhdistys on ollut lopettamisuhan alla uuden puheenjohtajan puuttuessa. Palkkaa tai palkkioita eivät vapaaehtoistoimijat saa, mutta harvoin saavat kiitostakaan. Tapanilassa valitaan vuosittain vuoden kunnia-asukas ja Siltamäki-Suutarilassa Sisukas. Kaikissa muissakin kaupunginosissa olisi hyvä olla joku kiittävä tapa muistaa vapaaehtoisia ahkeroitsijoita. Ilman heitä ei olisi mitään.

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliAluekeräyspisteissä kokeillaan kahta kiertävää valvontakameraa
Seuraava artikkeliKaupunki ja vapaaehtoiset yhteistyössä: Tapanilan rytöpuisto saa uuden ilmeen