Tapulikaupungissa iloitaan: Nimettömälle puistolle nimi

Tapulikaupunki-Seura keräsi puistolle nimiehdotuksia vuonna 2017 pidetyssä puistotapahtumassa. Kuva Katriina Alestalo

Tapulikaupungissa Puistolan palvelutalon ja seurakuntakodin naapurissa on vuosikymmeniä ollut puisto, jolla ei ole nimeä. Nyt asia korjautuu Tapulikaupunki-Seuran ansiosta.

-Asiaa aikoinaan tutkiessaan Tapulikaupunki-Seura huomasi, että nimitys ”Maatullinpuisto”, jota osa asukkaista oli tottunut käyttämään, olikin asemakaavassa merkitty leikkipuiston ja urheilupuiston välissä olevan viheralueen nimeksi, kertoo Tapulikaupunki-Seuran puheenjohtaja Katriina Alestalo.

Toukokuussa 2017 Tapulikaupunki–Seura järjesti puistossa tapahtuman, jossa kerättiin puistolle nimiehdotuksia.  Erilaisia ehdotuksia saatiin yhteensä 15 kappaletta.

Tapulikaupunki-Seura toimitti ehdotukset kaupungin nimistötoimikunnalle. Toimikunta piti puiston nimeämisaloitetta kannatettavana, sillä puistolla on erityinen ja paikallisesti merkittävä luonne.

Nimistötoimikunta esitti puistolle nimeä Ajurinpuisto – Formansparken Ajurinkujan ja Ajurinaukion mukaan.

Kaupunkiympäristötoimiala on 28.3.2018 ilmoittanut yhtyvänsä nimistötoimikunnan lausuntoon ja aloittanut asian jatkokäsittelyn puiston nimeämiseksi ns. erillispäätöksellä.

Ajurinpuisto -nimeä ehdottivat Ossi Syrjänen ja Kerttu-Kaarina Päivinen. Muita esitettyjä nimiehdotuksia olivat Ajurinpuisto, Aksiisipuisto, Hattupuisto, Kolmiopuisto, Kypäräpuisto, Maatullinpuisto, Palokellonpuisto, Palokypäränpuisto, Pilkepuisto, Pippuripuisto, Tapulipuisto, Triangelipuisto, Sukupolvipuisto, Senioripuisto ja Raittipuisto.

Tapulikaupungin ensimmäiset asemakaavat ovat 1970-luvun lopulta, jolloin kakkien virkistysalueiden ja puistojen nimeämistä ei pidetty tarkoituksenmukaisena.

Koska nyt kyseisellä puistolla on hyvin erityinen ja paikallisesti merkittävä luonne, katsotaan sen nimeäminen perustelluksi. Nimeämisen myötä puistotapahtumista tiedottaminen ja myös pelastusturvallisuus lisääntyvät.

Teija Loponen