Roskaaminen kuriin

teija loponen

Vappu on takana ja kevättyöt edessä. Vappuaattonakin moni näytti käyttävän aikaansa pihatöihin. Haravointia, oksien leikkuuta ja monenlaista muuta puuhaa riittää viimeistenkin lumien lähdettyä. Mieltä ilahduttavat pinnalle työntyneet krookukset, valkovuokot ja muut kevään kukkaset. Pensaissa on jo selvät lehtinuput. Kaupungille täytyy nostaa hattua todella tehokkaasta hiekanpoistosta, harja-autoja on näkynyt joka puolella ja ne ovat vetäneet huolellisesti myös kivien reunukset puhtaiksi. Ilma puhdistuu hiekanpoiston myötä selvästi. Ja onneksi hiekanpoiston yhteydessä katoaa osa katujenvarsien roskista.

Vantaanjoesta kerättiin viime viikolla puomien avulla siinä kelluvia roskia. Ympäristökeskus tutkii joessa virtaavien roskien määrää ja laatua, sillä jokivesistä roskat siirtyvät mereen. Virtaavien roskien lisäksi ongelmana Vantaanjoessakin ovat pohjaan painuvat esineet, jotka voivat aiheuttaa vaaraa uimareille. Varastetut fillarit ja mopot, hylätyt vanteet ja mitä omituisempi romu kuuluu aivan muualle kuin jokiin. Roskamäärä niin joissa kuin maallakin pusikoissa ja katujen varsilla on käsittämätön siihen nähden, että tarjolla on kuitenkin melkoisen tiivis roska-astiaverkko. Roskaaminen on ikävä laiskuuden ja välinpitämättömyyden ilmentymä. Joissakin maissa siitä myös rangaistaan.

Roskat olivat yksi puheenaihe myös Jakomäessä, jossa pohdittiin Helsingin ja Vantaan virkamiesten kanssa Jakomäki-Vaaralan hiekkakuoppien tulevaisuutta. Tavoitteena on kunnostaa ne mukavaksi uimapaikaksi. Asukkaita kuitenkin huolestuttavat sekä vedessä mahdollisesti olevat romut, että se, ettei alueella ole roskakoreja. Vastuullisuutta ympäristöstä kaivataan kaikilta. Eivätkä Jakomäen hiekkakuopat ole mitään autonpesupaikkoja, vaikka sitäkin siellä harrastetaan. Tulevaisuus voi hiekkakuopilla olla todella upea vantaalaisten uimapaikkojen esimerkkien perusteella. Asukkaiden toiveilla on mahdollisuus toteutua, elleivät pohjavesi tai omistussuhteet tuo mutkia matkaan.

Päätoimittaja Teija Loponen

Edellinen artikkeliKutosten kaltsit Jakomäessä
Seuraava artikkeliTapulikaupungissa iloitaan: Nimettömälle puistolle nimi