Intiaanit piinaavat eräviikinkejä!

Taistelua eräviikinkien voittoisasta kotipelistä. Keltapaita Teemu Venäläisen kanssa vääntävä Lauri Kapanen teki ottelussa kolme maalia, ja antoi kaksi maalisyöttöä. Kuva Juhani Järvenpää

Espoolainen Indians on antanut ensimmäisellä pudotuspelikierroksella enemmän kuin täyden vastuksen eräviikingeille. Neljän kohtaamisen jälkeen voitot olivat tasan 2 – 2. Maanantaina joukkueet kohtasivat Vantaan Energia areenalla ja tänään keskiviikkona on kuudes ottelu Espoon Otahallissa.

Viime torstai oli täynnä toivoa EräV:n ryöpytellessä kotiareenallaan intiaanit  pesäpalloluvuin 11 – 4. Kokemus oli poikaa, Lauri Kapanen keräsi tehot 3 + 2, ja Tuomas Iiskola herkutteli peräti neljän maalin saaliilla. Näin Eräviikingit siirtyi sarjassa 2 -1 johtoon.

Liekö hyvän olon tunne hiipinyt pelipaitojen sisään joukkueiden iskiessä seuraavaksi yhteen viime lauantaina Otahallissa. Isäntäjoukkue Indians paukutteli parhaimmillaan 5 – 1 johdossa, kunnes eräviikingit heräsi. KIritaipaleella kokemus oli valttia. Mika Moilanen tehtaili kolme täysosumaa. Minuutti ja viisi sekuntia ennen päätöstä Miska Mäkinen nousi riemun kohteeksi, hän tasoitti päätösluvuiksi 6 – 6. Edessä oli jatkoaika!

Reilun kolmen minuutin vääntämisen jälkeen onnistui Indiansin Heikki Iiskola täräyttämään pelin lopettaneen 7 – 6 voittomaalin. Näin Indians tasoitti otteluvoitot. Sarja ratkeaa neljään voittoon.

Mikäli jompi kumpi joukkueista ei voittanut sekä maanantain että keskiviikon pelejä, niin seitsemäs ja ratkaiseva koitos on pitkäperjantaina 30.3. klo 17.00 Vantaan Energia areenalla.

Heimo Laaksonen

Edellinen artikkeliA-pojilla tasainen välierän alku
Seuraava artikkeliTalon väki harrastaa yhdessä toisiaan opettaen : Väestösuojassa syntyy käsityötaidetta