Alppikylässä noussut kansanliike laitosta vastaan – Tattarisuon kupeeseen pohditaan suurta biolämpölaitosta

Helenin mittavankokoinen lämpövoimala sijoittuisi talvisin pulkkamäkenä toimivan Alppikylänhuipun ja Tattarisuon teollisuusalueen kupeeseen. Kuva Teija Loponen

Helen selvittää eri vaihtoehtoja uusien biolämpölaitosten rakentamiseksi Helsinkiin. Eri vaihtoehtojen selvityssuunnitelmissa ovat mukana alueet Vuosaaressa, Patolassa ja Tattarisuolla.

-Tässä vaiheessa tavoitteena on vasta selvittää Tattarisuon alueen soveltumista lämmön tuottamiseen biopolttoaineilla, kertoo vastuullisuus ja yhteiskuntasuhteiden johtaja Maiju Westergren Heleniltä.

Westergrenin mukaan hajautettua lämmöntuotantoa tarvitaan eri puolilla kaupunkia, jotta mahdollisimman häiriötön lämmönjakelu asiakkaille voidaan varmistaa koko Helsingissä.

Tattarisuolle harkitaan hakelämpölaitosta, jonka kaukolämpöteho on 130 MW. Laitos olisi hieman Helenin juuri valmistunutta Salmisaaren pellettilämpölaitosta suurempi. Kattilalaitos tulisi olemaan korkeudeltaan noin 50 metriä ja savupiipun alustava korkeus noin 80 metriä.

Pääpolttoaine on biomassa, ja hakkeen lisäksi selvitetään mahdollisuutta hyödyntää biolämpövoimalassa kierrätyspolttoaineita, esimerkiksi puhdasta muovia, puuta ja pahvia sisältävistä jakeista valmistettua polttoainetta sekä purkupuuta.

Suunnitelman esittelyssä todetaan, että jätteenpolttoasetus edellyttää puhdistamaan jätepolttoaineita käyttävien polttolaitosten savukaasut merkittävästi tavanomaisten polttolaitosten savukaasuja tarkemmin.

Lämpökeskuksesta tulisi miehittämätön ja se olisi jaksottaisessa käytönvalvonnassa. Voimalaa operoidaan ja valvotaan Vuosaaren voimalaitoksen valvomosta. Polttoaineen vastaanottoa valvoo arkipäivisin Helenin henkilökunta.

Tattarisuon biolämpölaitoksen ympäristövaikutusten arviointiselostus valmistuu kesän 2018 lopussa. Mikäli lämpökeskuksen rakentamiseen päädyttäisiin ja se saisi tarvittavat luvat, voisi rakentaminen alkaa  huhtikuussa 2021 ja rakennus ottaa käyttöön vuonna 2023.

Laitos tulisi sijoittumaan Tattarisuon teollisuusalueen ja Suurmetsän täyttömäen, Alppikylänhuipun, väliin.

Hankkeen esittelytilaisuus pidetään tiistaina 13.3. Puistolan peruskoululla, Koudantie 2, klo18- 20. Esittelytilaisuus on kaikille avoin.

 

Asukkaat aktiivisina

Alppikylän ja Heikinlaakson asukkailta on tullut toimitukseen harvinaisen paljon yhteydenottoja lämpövoimalasuunnitelmasta. Asukkaat kertovat perustaneensa kansanliikkeen asiasta. Lämpövoimalaa vastustavaan adressiin tuli muutamassa päivässä yli 800 allekirjoitusta ja Alppikylässä on pohdittu myös kansalaisaloitteen tekemistä.

Adressissa todetaan muun muassa, että hanke on kokonaisuudessaan haitallinen alueen asukkaille, tiiviisti rakennettuun asuinalueeseen sopimaton ja ympäristöön nähden valtavan kokoinen. Sen toiminnasta aiheutuisi rikkidioksidin, typen oksidien ja hiukkasten päästöjä, jotka ovat suuri terveysriski. Toteutuessaan hanke lisäisi kohtuuttomasti raskaan liikenteen ajoa lähistön taajama-alueella.

Asukkaat huomauttavat, että lämpölaitoksen välittömässä läheisyydessä sijaitsee voimakkaasti kasvava Alppikylä, sekä Puistolan, Heikinlaakson ja Jakomäen asuinalueet, joilla asuu yhteensä yli 15 000 ihmistä. Lämpölaitos tulisi romahduttamaan asuinalueen viihtyisyyden sekä asuntojen arvon.

Lähistön asukkaat toteavat myös, että Helenin YVA-papereissa on unohdettu ”herkät kohteet” -kartasta vaikutusalueella sijaitsevat Puistolan alueen päiväkodit Nurkka (118 lasta) ja Savotta (noin 90 lasta), sekä useat lähistön ulkoliikuntapaikat.

Teija Loponen

Arviointiohjelmasta saa jättää kirjallisen mielipiteen Uudenmaan ELY-keskukseen 3.4.2018 mennessä. Viitteeksi tulee laittaa Helen Oy:n Tattarisuon lämpökeskuksen YVA/ Leena Eerola.”