Päiväkotilapsia Stadin ammattiopistoon

Vilppulantiellä sijaitsevan opistorakennuksen siivestä on saatu tilat kahden päiväkoti Vilppulan ryhmän käyttöön. KUVA TEIJA LOPONEN

Ala-Malmilla päiväkoti Vilppulasta siirtyi maanantaina kaksi ryhmällistä hoitolapsia Vilppulantien varressa sijaitsevaan Stadin ammattiopistoon.

Koulun puistonpuoleisesta siivestä järjestettiin tilat päiväkotiryhmille, joilla on oma sisäänkäyntinsä Vilppulantien varressa.

Tilat on remontoitu pienille lapsille sopiviksi ja myöhemmin heille tullaan eristämään myös pieni aidattu piha muutamine leikkivälineineen sisäänkäynnin yhteyteen.

Vanhemmille on tiedotettu, että päivisin lapset viedään ulkoilemaan ja leikkimään Vilppulantien toisella puolella sijaitsevaan Filpuksen leikkipuistoon.

Ennen oman piha-alueen valmistumista lasten kanssa mennään iltapäivisin päiväkoti Vilppulan pihaan, josta vanhemmat hakevat heidät kotiin.

Ammattiopistossa toimivat päiväkotiryhmät pääsevät hyödyntämään opiston liikuntasalia. Vanhemmille on myös kerrottu, että ryhmien ohjaajat saavat toisinaan lisäresursseja Stadin ammattiopiston opiskelijoista, Malmilla opiskelee muun muassa sosiaali- ja terveydenhoitoalan lähihoitajaopiskelijoita.

Siirron syynä oli päiväkoti Vilppulan ahtaus.

Teija Loponen

Edellinen artikkeliOnnea naapurille
Seuraava artikkeliTattarisuon yrittäjät ja lähistön asukkaat: Ei biojätteen siirtokuormausasemaa Suurmetsään