Juha Okon Malmitalon galleriassa esillä oleva näyttely Hybridit II koostuu akryyli- ja öljyvärimaalauksista, joiden aiheet ovat kollaaseja poliitikkojen ja muiden julkisuuden henkilöiden kasvonpiirteistä.
Okon kollaasit ovat rujoja, yhteen sopimattomista osista koostuvia, monivärisiä, rikkinäisiä ja hysteerisiä.
Hänen tavoitteenaan on kuvata hajaantuvaa maailmaa, jossa pinnallisuus ja halvimpien mielipiteiden myötäily ovat keskeisiä minäkuvan esittämisen välineitä. Minä olen kaikki, vaikka minua ei oikeastaan oikeasti ole.
-He houkuttelevat, komentavat, käskevät, miettivät, syyttävät, vakuuttavat, vannovat, vääristelevät. He ovat me, me olemme he, me kaikki olemme. Nämä ovat kuvia ajan virrasta, sekasortoa, sisäistä väittelyä ja skitsoilua, kuvailee taiteilija itse töitään.
Näyttelyn teokset ovat valmistuneet enimmäkseen vuonna 2018. Hybridit-teemaan liittyviä teoksia taiteilija Juha Okko on tehnyt jo vuodesta 2015. Ensimmäinen Hybridit-näyttely oli Galleria Huuto Jätkäsaaressa vuonna 2016.
-Hybridit II näyttelyssä jatkan mediakuvien yhdistelyä sattumanvaraisella tavalla.
Juha Okko kertoo, että maalaamisessa häntä kiinnostavat rytmi ja yhteen sopimattomien yhdistäminen.
Työskentelytapoina Okolla on akryyli- ja öljyvärimaalaus, seinämaalaus, installaatiot sekä jugurttimaalaukset. Jogurttimaalauksia häneltä nähtiin vuonna 2014 Etelä-Karjalan taidemuseossa ikkunoilla.
Okon taidetta on ollut lukuisissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä eri puolilla Suomea sekä muutamissa Pohjoismaissa.
Juha Okko on aiemmin toiminut Suomen Taitelijaseuran puheenjohtajana.
Näyttelyn ovat koonneen yhteistyössä Helsingin Taiteilijaseura ja Malmitalo.
Teija Loponen
Hybridit II Malmitalon galleriassa 22.2.-17.3. Avoinna ma–pe 9–20 ja la 9–18.