Helmihulinat koittavat sunnuntaina

Tuija Kaipanen on istuttanut tyttärelleen Tuuli Teljomaalle halun toimia yhteiseksi hyväksi. Helmihulinoiden järjestäminen on siitä yksi esimerkki. Kuva Teija Loponen

Suutarilan Helmihulinoissa on luvassa perinteisesti mukavaa ulko-ohjelmaa ja varmuuden vuoksi myös kivoja sisätouhuja, sillä sää ei aina ulkotapahtumia suosi.

Helmihulinat on toteutunut jo vuosikymmenien ajan aina helmikuun alussa. Tapahtuma on kerännyt paljon alueen asukkaita yhteen kirpputorin, leivonnaisten ja mukavan koko perheen ohjelman pariin.

Helmihulinoista vastaa Suutarilan ala-asteen vanhempainyhdistys, mutta taustalla on tukena koulu sekä monet alueen toimijat. Ponitalutus, partiolippukunta Maahisten piste, Martat, VPK:n auto ja hali-Bernit muun kivan tekemisen ohella houkuttelevat kävijöitä koko Koillis-Helsingin alueelta.

-Tänä vuonna teemana on hyvinvointi ja sen merkeissä olemme tarjoamassa alueen liikunta-alan yrityksille sekä harrasteseuroille mahdollisuutta tulla esittäytymään tilaisuudessa. Salissa on lainassa oleva volttimatto ja siellä myös muutamat harrastustentarjoajat antavat näytöksiä ja mahdollisuuden kokeilla lajiaan, kertoo vanhempainyhdistyksen varapuheenjohtaja Tuuli Teljomaa.

Sporttikirpparia ei tänä vuonna ole, mutta muuten kirpparipöydiltä voi tehdä hyviä löytöjä.

Helmihulinat saivat alkunsa  -80 –luvulla, jolloin vanhempainyhdistyskin perustettiin. Sitä ennenkin oli aktiivisia luokkatoimikuntia, joiden toimesta pidettiin perinneleikkitapahtumia ja paljon muuta toimintaa.

-Tuossa talon nurkalla keitettiin monena vuonna iso kattilallinen hernekeittoa perinneleikkitapahtumaan, sieltä rokkaa kävivät hakemassa myös alueen eläkeläiset, muistelee vanhempainyhdistystä perustamassa ollut Tuulin äiti, Tuija Kaipanen. Tuijan tuntee moni myös Pihlajamäen puolelta, sillä hän teki työuransa Pihlajamäen Uuden yhteiskoulun koulusihteerinä.

Tuija ja myös edelleen Suutarilassa asuva Väätäisen Irma olivat aikoinaan tehokaksikko, joka houkutteli kaikki tutut auttamaan varojen keräämisessä muun muassa musaluokkien tarpeisiin. Välillä leivottiin kalakukkoja, toisinaan taas järjestettiin konsertteja.

-Aika surullista, että kuuluisat musaluokat nyt lakkautettiin kokonaan. Sieltä kumpusi monien lasten unelmat, ovathan Suutarilan ala-asteelta saaneet syntynsä niin Rasmus, TikTak kuin monet muutkin pitkälle päässeet muusikot, itsekin musiikkiluokkaa käynyt Tuuli harmittelee.

Siltamäkeen on muuttanut takaisin useita siellä lapsuutensa asuneita omia lapsiaan kasvattamaan.

-Heillekin musaluokkien lopettaminen oli varmaan aikamoinen pettymys, Tuuli arvelee.

Vuosikymmenet sitten vanhemmat tekivät paljon lastensa ja lastensa koulun hyväksi.

-Vanhemmat muun muassa pitivät erilaisia kerhoja joko koulun tiloissa tai nuorisoseuralla. Tosin onhan meillä nytkin lauantaiaamuisin vanhempien vetämä kaikille lapsille avoin liikuntakerho koululla, koulun johtokuntaankin kuuluva, Vantaan puolella koulukuraattorina toimiva Tuuli toteaa.

-Ja vanhempainyhdistyksen kokouksiin voi aina tulla mukaan ja syksyisin varsinaiseksi jäseneksikin. Siellä saa vapaasti ideoita kivoja juttuja lasten iloksi, Tuuli lupailee.

Helmihulinat ovat Tuijan ja Tuulin mukaan paitsi hauska tapahtuma, myös tärkeä varainkeruuhanke. Tapahtuman koko tuotto menee kokonaisuudessaan Suutarilan ala-asteen oppilaiden hyväksi. Vanhempainyhdistys järjestää tuloilla muun muassa perinteiseksi muodostuneen kuudesluokkalaisten läksiäislounaan ja hankkii oppilaille keväisin jaettavat hymypatsaat sekä maksaa matkaliput erilaisiin tapahtumiin.

Teija Loponen

Helmihulinat sunnuntaina 4.2. kello  10-13 Suutarilan monitoimitalon pihalla ja koulun tiloissa.

Edellinen artikkeliNokialaiset ruoskivat Eräviikinkien selkärankaa
Seuraava artikkeliOpettajia vaihtuu