
-Siinä oli mukava kiipeillä, parahti koulupoika, joka oli saapunut kavereidensa kanssa ihmettelemään Viikin tulipalossa tuhoutunutta kumigorillaa.
Villu Jaanisoon Kaikki on mahdollista- autonrenkaista valmistettu kuminen gorilla paloi alkutekijöihinsä Viikin kampuksella Korona-rakennuksen edessä. Rikoskomisario Anne Hietalan näkemyksen mukaan viisimetrinen muhkea gorilla poltettiin tahallaan.
-Valvontakameran tallenteessa näkyy selvästi, kuinka mieshenkilö menee gorillan viereen, touhuaa siellä jotain ja sen jälkeen gorilla syttyy tuleen. Eli on selkeä näyttö on siitä, että tämä on tahallinen teko ja nyt siis etsitään kuvan perusteella tekijää.
Poliisi jakaa valvontakameran kuvia epäillystä sytyttäjästä muun muassa verkkosivuillaan ja sosiaalisessa mediassa.
Gorillan lisäksi vaarassa oli seitsemän metrin päässä sijaitseva kampuksen kirjasto, jonka ikkunoita särkyi kymmenittäin palon kuumuudessa. Liekit nousivat aina yliopistorakennuksen katon korkeudelle.
Lukuisat ohikulkijat pysähtyivät viime keskiviikkona katsomaan käytetyistä autonrenkaista tehdyn ympäristötaideteoksen raunioita. Kumigorilla oli niin pidetty teos, että jotkut tulivat palopaikalle eri puolilta Helsinkiä. Gorillan jäännösten äärelle jätettiin myös useita surukynttilöitä.
Gorillateoksen rauniot aidattiin metalliaidalla turvallisuussyistä keskiviikkona iltapäivällä. Osa paikalle pysähtyneistä helsinkiläisistä päivitteli sitä, että suuri määrä viereisen Viikin kirjastorakennuksen lasi-ikkunoita joudutaan ilmeisesti uusimaan, koska raju tulipalo vahingoitti niitä. Myös kumigorillan lähellä kasvavat puut kärventyivät osittain.
Gorilla ehti olla paikallaan vuodesta 2009 lähtien.
- Villu Jaanisoo halusi tuoda teoksellaan esille kysymykset ihmisen alkuperästä, vastuusta ja tulevaisuudesta. Gorilla on hänen mukaansa muistutus niistä uhanalaisista eläinlajeista, joiden elinalue on ihmisen toiminnan myötä kutistunut.
- Taiteilija valitsi teoksensa materiaaliksi käytetyt autonrenkaat, koska halusi nostaa esille ekologisen näkökulman.
- Jaanisoonin toiveena oli, että eläin toisi iloa viikkiläisille, sekä vastapainoa tutkimustyölle ja opiskelulle yliopistossa.
Teija Loponen
Jani Jakonen