Metsätieteiden opiskelijat veivät Mäntyniemeen joulukuusen

Mäntyniemen kuusenkantajiin kuuluivat Viikissä opiskelevat Jimi Rajajärvi (vas.), Markus Toikka, Anniina Jokinen, Saku Kummunsalo, Henri Koivisto, Matias Karhumaa. KUVA METSÄYLIOPPILAIDEN KUUSIKAUPPA

Viikin kampuksella toimii vuonna 1909 perustettu opiskelijayritys Metsäylioppilaiden kuusikauppa, jonka yksi erikoisimmista tehtävistä on toimittaa joulukuusi Suomen tasavallan presidentin kotiin.

Mäntyniemen joulukuusi vuosimallia 2017 on saanut kasvaa korkeuksiinsa Nurmijärvellä aina viime keskiviikkoon asti, jolloin se kaadettiin.

– Mäntyniemen kuusi on reilu kolme metriä korkea ja kaadettu Kuussaaristen tilan mailta. Pari kuusikaupan metsäylioppilasta oli mukana kaatamassa, kertoo Anniina Jokinen.

Metsäylioppilaat veivät kuusipuun Mäntyniemeen maanantaina ja itse luovutustilaisuus oli tiistaina. Anniina Jokisen lisäksi luovutustilaisuuteen osallistui viisi muuta opiskelijayrittäjää sekä Metsäylioppilaat ry:n puheenjohtaja.

Opiskelijayrittäjille presidentti Sauli Niinistön ja hänen puolisonsa Jenni Haukion kotona tapahtunut tilaisuus oli ainutkertainen. Metsäylioppilaiden kuusikauppaa pyörittävä ydinjoukko vaihtuu vuosittain, joten kuusen luovuttajatkin ovat joka kerta ensikertalaisia. Tämän vuoden yrittäjät ovat vuonna 2015 opintonsa aloittaneita metsien ekologian ja käytön sekä metsien ekonomian ja markkinoinnin opiskelijoita.

Kuusikauppiaiden perimätiedon mukaan ensimmäisen kerran joulukuusi on toimitettu presidentille vuonna 1963, jolloin tasavaltaamme johti Urho Kekkonen.

Anniina Jokista traditionaalinen tilaisuus ei ainakaan viikko ennen h-hetkeä jännittänyt, vaan hän odotti mielenkiintoista tehtäväänsä innolla.

– En ole saanut tilaisuuteen mitään ohjeita. Tiedän, että menemme johonkin aulaan, jossa puheenjohtaja pitää puheen, vaihdamme pari sanaa ja luovutamme presidenttiparille myös pari olkilyhdettä.

Kauranoljista tehdyt lyhteet ovat peräisin Kokemäen Kauvatsassa toimivalta yrittäjä Lars Numelinilta.

Anniina Jokisen korviin ei ole kantautunut joulukuusen luovutukseen liittyviä legendaarisia tarinoita aiemmilta vuosikurssilaisilta, sillä kaikki on niin huolella valmisteltu. Sen sijaan muita joulukuusikauppaan liittyviä kommelluksia on vuosien varrella sattunut.

– Ei meillä mitään hirveitä vahinkoja ole tapahtunut, mutta joku vuosikurssi oli kerran joulukuusta asetellessaan katkaissut Nordean konttorissa kaikki sähköt ja eläkeläiset olivat jääneet ilman eläkkeitään, Anniina Jokinen virnistää, sillä nyt tapahtumalle voi jo nauraa.

Pirjo Pihlajamaa

Edellinen artikkeliVihdoinkin totta: Kylätilayhdistys ostaa vanhan koulun
Seuraava artikkeliEV Akatemia ja A-nuoret tauolle tappioiden siivittäminä