Etusivu Muistoja Wanhasta Puistolasta Itsenäisyyspäiviä Wanhassa Puistolassa, etelässä ja Mosassa

Itsenäisyyspäiviä Wanhassa Puistolassa, etelässä ja Mosassa

Isäni Gunnar Uotila oli ostanut omakotitalon Puistolan Harjutieltä (nyk. Karrintie) v. 1938. Hän muutti taloon äitini Allin (o. s. Joutsila, ent. Johansson) kanssa alkukesällä. Se oli sama päivä, jolloin Malmin lentokenttä avattiin. Samaan päivään osui murheellinen tilaisuus eli isän äidin hautajaiset.

 

Muistan itsenäisyyspäivän juhlat 1940-luvun lopulla Puistolan kansakoulussa, tuossa hienossa rakennuksessa, jonka tuleva käyttö on tällä hetkellä harkinnassa. Toivottavasti puistolalaiset saavat siitä tarpeellisen toimintakeskuksen.

Koulun juhla järjestettiin 5.12. Juhlassa johtajaopettaja Juuso Tamminen puhui perinteiseen isänmaalliseen tyyliin. Liput liehuivat koulun ja talojen pihoissa. Meillä Harjutiellä on kautta aikojen ollut lipputanko pihassa.

Päiväkirjani mukaan maanantaina 6.12.1954 oli pilvinen päivä ja viitisen lämpöastetta. Isä veti tapansa mukaan lipun salkoon. Kuuntelin radiosta itsenäisyyspäiväparaatia. Televisio ei ollut vielä noussut maihin Suomessa, ei ainakaan meille Puistolassa.

 

Suomi täytti 40 vuotta

Kun Suomen itsenäisyys täytti 40 vuotta 6.12.1957, kävin jo Ressu-koulua Kalevankadulla. Torstaina 5.12. oli pakkasta yksi aste ja melkein pilvistä.  Iltapäivällä koulussa juhlittiin 40-vuotiasta Suomea. Koulun kuoro lauloi. Sitten lausuttiin runo, ja VI B -luokan oppilas soitti flyygelillä Sibeliuksen Poloneesin.  Juhlapuheen piti koulun rehtori Ilmari Havu. Tilaisuus päättyi Maamme-lauluun.

Noina aikoina toimitin Ressun lehteä Pärskeitä, jossa 40-vuotiaan itsenäisyyden teemat olivat esillä. Toimituskunnassa oli myös hiljattain joukostamme poistunut pikkuserkkuni Matti Mannila.

Perjantaiaamuna 6.12.1957 isä veti Harjutiellä lipun salkoon. Luin kiinnostuneena lehtiartikkeleita Suomen historiasta ja kuuntelin radio-ohjelmia. Kävimme välillä auttamassa naapurin Matilda-rouvaa puunkaadossa. Illalla kävin veljieni kanssa pimeässä metsässä. Yritimme nähdä kaupungin ilotulituksia. Meillä oli kynttilöitä talon ikkunalaudoilla.

Kun Suomi täytti 42 vuotta 6.12.1959, pakkasta oli 15 astetta. Meille oli hankittu televisio. Niinpä saimme joukon naapureita vieraaksemme kuvaruudun ääreen. Suomen itsenäisyyspäivän vastaanottokättely on säilynyt noista ajoista lähtien maamme katsotuimpana tv-ohjelmana.

Päiväkirjassani esitän melkoisen suorasanaista kritiikkiä: ”Täytyypä sanoa, että tuollaisesta ohjelmasta sai aivan kyllikseen. Jos illallistansseissa olisi näkynyt nuoria pareja ja hurmaantuneita ilmeitä, tuolla touhulla olisi ollut jonkinlaista katetta. Olen myös vähintään epäileväinen, missä määrin kunniamerkit soveltuvat tasavallan luonteeseen…Pidän täydellisenä houkkiona ihmistä, joka laskee toisen arvon hänen kunniamerkkiensä perusteella…”  Se on tyypillistä ”vihaisen nuoren miehen” puhetta. Mutta vielä nyt 100-vuotiaassa Suomessa arvostellaan meidän pönöttävää juhlaperinnettämme.

Seuraavan päivän 7.12.1959 päiväkirjamerkinnässä saatoin jatkaa samaa tematiikkaa. Television viihdeohjelmassa nimittäin tuon ajan stand up -koomikko Justus (eli Lasse Pöysti) pilaili kunniamerkkikeikailun kustannuksella. Annoin päiväkirjassani täydet pisteet Justuksen showlle.

 

Suomi täytti 50 vuotta

Kun Suomi täytti 50 vuotta 6.12.1967, työskentelin jo Ylen ulkomaanosastolla. Olin valmistanut yhdessä englantilaisen Donald Fieldsin kanssa radio-ohjelman, jota lähetettiin nauhoitteena eri maiden radioyhtiöille. Muistan käyneeni jossakin virallisessa itsenäisyyspäiväjuhlassa, jossa ministerit pitivät puheita.

Seuraavan vuoden itsenäisyyspäivä 6.12.1968 oli aivan poikkeuksellinen. Minut oli lähetetty Ylestä opetusministeriön stipendillä Leningradiin oppimaan lisää venäjän kieltä. Ne olivat jännityksen vuosia, sillä Neuvostoliitto oli juuri miehittänyt Tshekkoslovakian. Kylmä sota oli jäätävässä vaiheessa. Suomalaisten opiskelijoiden joukossa oli pari upseeria. Meitä pidettiin tarkasti silmällä.

Minun tehtäväkseni oli annettu juhlapuheen pitäminen venäjäksi asuntolan itsenäisyyspäivän juhlassa. Juhlapuhe piti jättää etukäteen tarkastettavaksi. Kun en siihen suostunut, jouduin ankaraan kuulusteluun. En sittenkään suostunut kertomaan, mitä aioin sanoa. Tuon kuulustelun takia kuitenkin lievensin sanontojani siitä mitä olin aikonut puhua.

 

Suomi täytti 65 vuotta

Olen myöhemmin viettänyt kolme itsenäisyyspäivää myös kaukana Australiassa. Saavuin Canberraan juuri 6.12.1982, jolloin Suomi täytti 65 vuotta. Lentokentällä vastassa olivat kansallispukuun sonnustautuneet ystäväni Vieno ja Reijo Pekkarinen. He olivat tulossa Suomen suurlähetystön vastaanotolta, jonne minä en ehtinyt. Vietin muutaman päivän Pekkaristen vieraana.

Itsenäisyyspäivän 6.12.1983 vietin Australian Sydneyssä ja 6.12.1988 Brisbanessa. Australian suomalaisten itsenäisyyspäiväjuhlissa on ilmassa suuria tunteita. Siellä lauletaan kyynel silmäkulmassa Maamme-laulun rinnalla Jukka Kuoppamäen Sinistä ja valkoista ja Unto Monosen Satumaa-tangoa.

 

Suomi täytti 90 vuotta

Suomen 90. itsenäisyyspäivänä 6.12.2007 asuimme Tapanilassa. Kävimme Puistolan Karrintiellä tapaamassa minun äitiäni. Tein äidistä pienen videohaastattelun. Isäni oli kuollut 1997, jolloin Suomi täytti 80 vuotta. Äiti eli vielä vuoden verran.

Puistolasta palattuamme kävimme vaimoni kanssa Päivöläntie 64 B:ssä, jossa avattiin Tapanilan elävän adventtikalenterin luukku. Se oli pieni kasvihuone, jonne Viertiön perhe oli rakentanut minikokoisen joulunäyttelyn, seimen ja muuta asiaan kuuluvaa. Väkeä jonotti kadulle asti. Siellä pimeässä oli vaikea tuntea tuttuja edes metrin päästä. Mutta tunnelmaa riitti. Tämä oli Tapanilan perinteisen adventtikalenteritapahtumasarjan ensimmäinen vuosi. Tradition olivat tuoneet meille Saksasta Jaana ja Olli Hallamaa.

Ja nyt tämä meidän Suomemme täyttää jo 100 vuotta.