Vanhasta koulusta ”Puistola-talo!

puistolan vanha koulu
Vanha tyhjillään oleva kansakoulurakennus soveltuisi monien puistolalaisten mielestä monenlaiseen yhteiskäyttöön. Kuva Teija Loponen

Tasan vuosi sitten Puistola-Seurassa visioitiin tyhjillään olevan Tenavatien koulukiinteistön kohtaloa ja uusia käyttötarkoituksia. Jo tuolloin kaavailtiin talon soveltuvan parhaiten esiopetuksen, paikallisten järjestöjen ja yritysten yhteiskäyttöön. Myös lapsille ja nuorille tarvitaan lisää omia tiloja.

-Puistolan vanhemmat ovat kertoneet päiväkotipaikkojen niukkuudesta. Useat perheet joutuvat viemään lapsensa päiväkotiin muihin kaupunginosiin. Perheiden arkea helpottaisi, jos löytyisi yksityinen toimija, joka pitäisi Tenavatiellä päiväkotia. Yhteen kerrokseen mahtuisi 49 lasta, tietää Puistola-Seuran puheenjohtaja Kari Koponen.

-Tenavatien naapurissa on esikoululaisten parakki, ja jos siitä pystyttäisiin luopumaan, kaupunki säästäisi noin 50 000 euroa vuodessa, laskeskelee Puistolan raitin ala-asteen johtokunnan puheenjohtaja Maija Kallis.

Alueella on puhuttanut myös se, että Puistolasta puuttuu nuorisotila. Nuorisotoimintaa järjestetään Puistolan peruskoulun tiloissa, mutta vähemmän kuin muilla alueilla eikä lainkaan lauantaisin. Erityisen vähän sitä on varhaisnuorille, 9-12 -vuotiaille. Pysyvä tila auttaisi nuoria ja työntekijöitä luomaan toisiinsa luottamuksellisia suhteita, ja viestisi nuorelle, mistä voi saada tukea tiukassa paikassa.

Jos Tenavatien kiinteistöön saataisiin nuorisotalo, voisi tiloja vuokrata myös eteenpäin kaupungin oman Varaamo-järjestelmän kautta, kuten Maunula-talossa ja muissa nuorisotiloissa on tehty.

Pohjois-Helsingin musiikkiopiston rehtori Pekka Niemi kertoo opistolla olevan akuutti tarve uusille tiloille. Tenavatie tarjoaisi kaivatun salin musiikkiesityksille sekä luokkahuoneita opetustiloiksi.

-”Puistola-talon” käyttäjinä näkisin myös alueen järjestöjä ja yrityksiä, joilla ei liiemmin ole tiloja Puistolassa. Puistola-Seurakin kaipaisi omia tiloja, joissa kokoontua ja säilyttää arvokasta Puistolan perimätietoa ja historianlehtiä. Tällä hetkellä seuran tarvikkeita säilytetään useassa paikassa, kertoo Puistola-seuran puheenjohtaja Kari Koponen.

Puistolan palvelujen kehittämisestä puhutaan Puistola-Seuran vuosikokoukseen yhteydessä Puistolan kirkolla, Tenavatie 4, torstaina 23.11. klo 18.30.

Koponen houkuttelee myös uusia ihmisiä mukaan seuran toimintaan. Etenkin tiedotuksen osaajalle olisi käyttöä. Lisätietoja: http://www.kaupunginosat.net/puistola/

TL

Edellinen artikkeliMillainen on Siltamäki-Suutarilan tulevaisuus?
Seuraava artikkeliMalmin tornista 11