Malmin Longinojalla bongailtiin kutevia kaloja: ”Tämä on lähinähtävyys”

Tiistaiseen puistokävelyyn Longinojalla osallistui 60-70 henkeä. KUVA JANI JAKONEN

Taskulamppujen valokeilat haravoivat puron pintaa keskellä Malmia illan hämärtyessä. Ihmiset sankoin joukoin tutkailevat kiinnostuneena, näkyykö Longinojan purossa lohikalalajeihin lukeutuvaa taimenta, joka syksyisin tähän aikaan kerääntyy Longinojalle kutemaan.

Helsingin kaupungin viime tiistaina järjestämä Taimenia kudulla Longinojalla -puistokävely tarjosi tavallisille kaupunkilaisille luontoelämyksiä ja tietoutta Longinojasta, joka on talkoilla kunnostettu yhdeksi Suomen parhaimmaksi taimenpuroksi.
-En voi luvata, että kalat ovat nyt näytillä, mutta yleensä pimeällä ne tulevat esille, kuulutti oppaana toiminut puroaktiivi Juha Salonen mikrofoniin retken alussa.

Malmilainen Nestori Kuparinen osallistui kävelyretkeen koska kalastus on aina kiinnostanut.

-On myös hienoa nähdä, että luonnon lähelle pääsee näin kaupungissakin. Onhan tämä puro taimenillekin tärkeä. Kun on opas mukana niin saa enemmän infoa kuin jos pelkästään itse kävisi täällä, Nestori Kuparinen kertoi.

Anja ja Tuomo Sanaslahti osallistuivat retkelle mielenkiinnosta luettuaan retkestä sanomalehdestä.

-Toivottavasti nähdään niitä lohia. Jos ne on 70 -senttisiä, niin nehän on aika isoja. Longinoja on tärkeä paikka. Kun keskellä Helsinkiä on puro, jossa on lohia, niin onhan se aika erikoinen asia, Anja Sanaslahti sanoi.

-Virtaava vesi on lohikalalajeille ehdoton. Esimerkiksi Suomenlahden lohen ja taimenen pitää päästä nousemaan johonkin jokeen, eiväthän ne muuten lisäänny, Tuomo Sanaslahti jatkoi.

 

Paloheinäläiset Leea ja Jukka Kallio osallistuivat Longinojan opastettuun kävelyretkeen ensimmäistä kertaa.

-Viime sunnuntaina olimme täällä omatoimisesti, mutta silloin emme sattuneet näkemään kaloja. Ajateltiin, että jos nyt tärppäisi, Jukka Kallio sanoi.

-Vaikka vielä ei olla nähty kaloja, niin tiedetään ainakin paikkoja, mistä niistä kannattaa jatkossa havainnoida. Yleistä tietoa kaloista on nyt kaloista muutenkin saatu, joten retki on ollut antoisa, Leea Kallio sanoi.

Leea ja Jukka Kallio arvostavat Longinojaa mahtavana luontokohteena.

-Ei voi sanoa isoksi joeksi, jos vertaa Lappiin ja sen hienoihin luontonähtävyyksiin. Tämä on kuitenkin meille täällä Helsingissä lähinähtävyys. Ei tarvitse lähteä aina niin kauas hakemaan elämyksiä.

-Lisäksi kun on paljon puhuttu kalakannoista ja riittääkö jatkossa luonnonkalaa, niin siihen liittyen on tärkeä elementti myös se, että täällä kalat pääsevät kutemaan.

Helsinkiläisten lisäksi Longinojan puistokävelyyn osallistui lapsiperheitä Vantaalta asti.

-Harrastan kalastusta ja ammatiltani olen meribiologi. Yritän aina lapsille opettaa luonnosta mahdollisimman paljon ja tässä on yksi tosi hyvä mahdollisuus. Ja vaikka ei pääsisi näkemään kaloja, niin tämän puron näyttäminen lapsille on hieno juttu, kertoi vantaalainen Anu.

Hänen lapsensa Aino ja Inka bongasivat ainakin yhden kalan Longinojassa.

-Se taisi olla pieni taimen, Ilkka-isä sanoi.
Parituntisen retken loppupuolella muutkin osallistujat pongasivat kaloja. Väki oli tosin vähentynyt retken alusta.

Opas Juha Salonen arvioi, että tiistaiseen puistokävelyyn osallistui ainakin 60-70 henkeä. Longinojan opastetut puistokävelyt alkoivat viime vuonna ja nyt oli kolmas kerta. Helsingin kaupungin edustaja, projektipäällikkö Elina Nummi suhtautui ensi alkuun epäilevästi opastettujen kävelyretkien järjestämiseen Longinojalla.

-Olin hyvin skeptinen kun Juha Salonen otti yhteyttä, että pitäisi tulla katsomaan taimenia Longinojalle. Ajattelin, että ketä kiinnostaa. Sitten kun hän oli sinnikäs ja sanoi, että tule katsomaan, tämä on ihan oikeasti ihmeellinen ilmiö, tulin ja lähdimme yhdessä purolle. Huomasin, miten kiehtova juttu tämä oli. Silloin päätimme, että alamme järjestämään näitä retkiä. On aivan ihmeellistä, että Suomen urbaanissa pääkaupungissa nähdään tällainen luontonäytelmä, Elina Nummi kertoi retkeläisille.

Jani Jakonen