Eräviikinkien A-nuorille kaksi kotivoittoa

Steelers on lyöty. Konsta Kupela (79) maalinteossa ja taustalla tuulettaa Lauri Laine( 81). KUVA JARMO LAAKSO

Sarjakärki Hämeenlinnan Steelers koki kauden ensimmäisen tappionsa lukemin 11-7 ja lauantaina kotijoukkue kuritti viime kauden Suomen mestari TPS:ää tylysti 8-4.

EräViikinkien A-nuorten tasonmittausviikko alkoi keskiviikkona kotipelillä Steelersiä vastaan. Hämeenlinnalaiset olivat kairanneet voitot kaikista kolmesta edeltäneestä ottelusta ja osoittaneet olevansa iskukykyinen ryhmä.

Tämä valkeni myös satapäiselle yleisölle heti alkuvihellyksestä lähtien. Menoa ja meininkiä riitti. Vierasjoukkueen suoraviivainen pelitapa aiheutti aika-ajoin jännittäviä tilanteita kotijoukkueen puolustusalueella, mutta sen puolustustaktiikka kesti hyvin. EV sai kolmannella minuutilla harmittavan jäähyn ja vierasjoukkue kuittasi sen maalilla. Kotijoukkue lisäsi tempoa Steelersin päädyssä tuottaen maalipaikkoja ja yhden onnistumisen. Vieraat siirtyivät parin minuutin päästä jälleen maalin johtoon. Kotijoukkue tasoitti pelin erän ja tauolle mentiin tasalukemissa 2-2.

Toisesta erästä muodostui tapahtumarikas. Kumpikin joukkue otti erässä yhden kaksiminuuttisen, mutta maaleissa saatiin maalin ero kotijoukkueen hyväksi. Kolmanteen erään siirryttiin trillerimäisissä lukemissa 5-4.

Kolmatta erää ehti kulua vain 37 sekuntia, niin Steelers tuli tasoihin. Erän puoliväliin mentäessä EV oli ottanut isännän paikan, tehnyt kolme maalia ja istunut kaksi ”pikkukakkosta”. Sinnikäs Steelers taisteli kovalla tempolla ottelun loppuun ja pääsi jo kahden maalin päähän. EräViikingit tyylittelivät vielä pari ”börsää” lisää ja nostivat kädet kattoon loppuvihellyksen merkiksi. Voiton 11-7 arkkitehteinä toimi EV:n ykköskenttä hirmutehoilla 10+8 ja pääarkkitehdin roolissa uurasti illan hahmo Konsta Kupela tehopistein 4+3.

Lauantaina saapui vastustajaksi aina taitava ja hankala TPS. Erä käynnistyi turkulaisten hienoisella yliotteella. EV peitti ahkerasti vastustajan vedot ja loput koppasi käsiinsä hyvän ottelun pelannut maalivahti Otto Rissanen.

Reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen vieraat ottivat kaksi kahden minuutin jäähyä samassa ajassa. EV kiitti ja kumarsi iskien pallon verkkoon ja jäähyjen jälkimainingeissa kasvatti vielä johtoaan maalilla. Tauolle numeroissa 2-0.

Toisen erän alkuun TPS teki kavennusmaalin ylivoimalla ja otteluun tuli kunnon pöhinää. Pelaajat taistelivat jokaisesta pallosta ja peli koveni. Kotijoukkue onnistui maalin teossa kahdesti ja joukkueet siirtyivät tauolle kotijoukkueen johdossa 4-1.

Kolmanteen erään tuli todella sisuuntunut TPS. Vieraat kovensivat pelityyliä ja kavensivat kentällisiä, takaa-ajoon ei tultu käsijarru päällä vaan nappi laudassa. Kotijoukkuekin kytki turbot tossuihinsa, joten ottelun loppu mentiin hurjalla vauhdilla.

EräViikinkien hermo piti ja se kasvatti viidessä minuutissa johtonsa lukemiin 7-2. Tästä ei enää vastustaja noussut.  Se sai hieman balsamia haavoihinsa tekemällä kaksi maalia, mutta ottelu oli EV:n taskussa. Joukkue täräytti vielä lopuksi yhden maalin tyhjiin ja poistui tyytyväisenä pukukoppiin onnistuneen tasonmittausviikon päätteeksi. Tulostaululla kimmelsivät voittonumerot 8-4.

Juhani Nuutinen

Edellinen artikkeliPuisia valetykkejä, aavehiihtäjiä ja siirretty kaupunki
Seuraava artikkeliYhdessä kotikulmilla –hanke virittää taloyhtiöihin yhteistoimintaa