
Kaupunkiympäristölautakunta on tehnyt esityksen kaupunginhallitukselle sopimuksen ja esisopimuksen tekemiseksi Kiinteistö Oy Latokartanontie 4:n kanssa liittyen 24.11.2015 hyväksyttyyn asemakaavan muutosehdotukseen. Asiaa käsiteltiin eilen.
Latokartanontie 4:n asemakaavan muutosalueeseen kuuluvassa korttelissa tontti numero 1 on kaupungin ja tontti numero 2 Kiinteistö Oy Latokartanontie 4 -yhtiön omistuksessa. Muutosehdotuksen mukaiset uudet tontit numerot 4 ja 5 muodostuvat kumpikin sekä kaupungin että yhtiön omistamista tonteista ja lisäksi uusi LPA-tontti numero 3 muodostuu kaupungin omistamasta tontista.
Asemakaavan muutosehdotus mahdollistaisi edellä mainittujen liike- ja toimistotonttien muuttamisen keskustatoimintojen korttelialueeksi siten, että tontille rakennettavaan rakennukseen saa sijoittaa asumista sekä liike- ja toimistotilaa.
Asemakaavan muutos korottaa yhtiön omistaman tontin arvoa merkittävästi. Yhtiön kanssa esitetään tehtäväksi sopimus, jonka yhtiö suorittaa kaupungille 654 000 euron suuruisen korvauksen.
Lisäksi yhtiön kanssa esitetään tehtäväksi esisopimus kiinteistön määräalan kaupasta, jolla kaupunki myy yhtiölle määräalan omistamastaan tontista 38222/1 kauppahinnan ollessa 3 081 600 euroa.
Kaupungin omistukseen jäävästä määräalasta muodostettava LPA-tontti tultaisiin vuokraamaan yhtiölle.
Yhtiön omistaman tontin rakennusoikeus on 1 600 k-m². Tontin rakennusoikeus muuttuu asemakaavan muutoksen johdosta siten, että tontille rakennettavaan rakennukseen saa sijoittaa 3 000 k-m² asumista sekä 4 500 k-m² liike- ja toimistotilaa.
Kaupungin omistaman tontin rakennusoikeus muuttuu vastaavasti siten, että tontille rakennettavaan rakennukseen saa sijoittaa 3 000 k-m² asumista sekä 4 500 k-m² liike- ja toimistotilaa.
Lisäksi kaupungin omistamasta tontista muodostetaan uusi LPA-tontti palvelemaan kumpaakin edellä mainittua tonttia.
Kaupungin omistama tontti Malminkaaren kupeessa on ollut pitkään tyhjillään.
Teija Loponen